Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Sosterin mukaan tartunnat liittyvät kahteen aiemmin tunnistettuun ketjuun.
Tapauksista kolme liittyy viime viikon tiistain opiskelijailtaan. Kaikki tartunnat todettiin karanteenissa olleilla henkilöillä. Myös samana päivänä tapahtuneeseen, Helsinki-Savonlinna välillä ajettuun bussimatkaan liittyen todettu yksi uusi tartunta.
Tapauksiin liittyen on tällä hetkellä asetettu karanteeniin noin 600 henkilöä.
Johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen kertoo tiedotteessa, että altistuneita ja karanteenissa olevia henkilöitä on suhteellisen paljon, joten uusia tartuntoja voi tulla reippaastikin.
Sosterin alue on koronaviruksen leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa.