Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Ylen komediasarja Sisäilmaa kuvaa te-toimiston eli työkkärin henkilökunnan paineita. Ministeriö kehittää “mahdollistamismallin” jatkoksi “supermahdollistamismallin”, jota työntekijöiden pitää noudattaa, vaikka entisiäkään töitä ei saada tehtyä. (Seuraavaa lauseen sisältöä ei ole tärkeää ymmärtää lopun lukemisen kannalta, mutta tsemppii hei yritykseen.)
“Tämän uuden supermahdollistamismallin mukaisten kolmen kuukauden välein toteutettavien määräaikaiskartoitusten eli työllistämissuunnitelmien toimivuuden ja mahdollisten muutostarpeiden re-evaluointien määrä on liian pieni”, huomauttaa esimies Anneli Tiaiselle, Uudenmaan te-toimiston erityistuetun työllistämisen toimipisteen palveluesimiehelle.
Kaikki asiakkaat pitää siis tavata jälleen uuden mallin vuoksi, ei siksi, että heidän aitoa työllistymistään kukaan edes odottaisi.
Jotkut pitävät Sisäilmaa-sarjaa parodiana, jotkut jopa liiallisena. Jos on joskus päässyt erityistuen asiakkaaksi, Sisäilman dialogit ovat kuin suoraan tosielämästä:
T(yöntekijä): Soittelen vähän ikävällä asialla. Sun tuki pienenee tän uuden aktiivimallin takia ensi kuussa.
A(siakas/uli): Mitä häh? Mitä mä voin tehdä?
T: Sä et voi tehdä mitään. Sähän oot sairauslomalla.
A: Mulla ei nytkään rahat riitä elämiseen. Miten tää muka aktivoi mua? Mähän oon työkyvytön.
T: Ei tää tietenkään sua aktivoi. Kun sä oot työkyvytön, niin me ei saada eikä voida tarjota sulle mitään aktivointipalveluita, esimerkiksi työvoimakoulutusta. Että ainoa mahdollisuus ois mennä tavallisiin töihin, mutta kun sä oot työkyvytön, eikä kukaan edes ota työkyvytöntä palkkatyöhön.
A: Eli mulla ei ole mitään keinoa välttyä sanktiolta, vaikka en ole tehnyt mitään väärin?
T: Niin, mä oon tosi pahoillani. Meidän on pakko noudattaa lakia. Onhan tää sairaiden ihmisten kiusaamista, mutta. Joo. Mä vaan soitin, että aktiivimallileikkuri iskee, enkä voi auttaa.
Tämä oli elämästäni. Seuraava on Sisäilmasta.
T: Rakas ystävä, kun me toimitaan lain puitteissa, ei te-toimisto ole hankala vaan Suomen laki on hankala.
A: Mutku mä kävin sen ura- ja työhönvalmennuskurssin.
T: Se olisi perusmahdollistamismallin aikana riittänyt, mutta nyt tän uuden supermahdollistamismallin aikana sun pitää lisäksi tehdä 12 vai oliko se 24 tuntia palkallista työtä.
Olen itse ollut erityistuetun työllistymisen asiakkaana, ja kokemukseni ovat kautta linjan toivottomia: työntekijöillä on hyvää tahtoa, mutta ei keinoja auttaa työkykyisiä työllistymään tai työkyvyttömiä pääsemään eläkkeelle. Esimerkiksi asiakas voi päästä palvelun kautta terveydenhoitajan tekemään terveystarkastukseen. Sieltä sitten saa ohjeen välttää tupakointia ja laihduttaa, kun oikeasti tarvitsisi erikoislääkärin tekemän työkykyarvion.
Tätä kolumnia varten etsin toiveikkaana tietoa siitä, auttavatko nämä palvelut ketään. Mutta ei ollut kovin helppoa saada selville, kuinka tuloksekas on “työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu”. Tästä tuoreesta raportista voi lukea, miksi ei.
Sieluni huusi hallelujaa, kun tutkijat vetivät johtopäätöksiä: Kukaan ei ota kokonaisvastuuta, joten asiakas ohjataan säännöllisesti uuteen tutkimukseen tai kuntoutukseen, kun ei muuta keksitä. Elämä kulkee selvityksestä toiseen; ikääntyneet saavat lohtua siitä, että kohta kaikki on ohi, mutta nuoremmat menettävät toivonsa. Moni kokee, että ilman jatkuvaa palvelua ehtisi paremmin pitää omasta elämästään huolta. Ja niin edelleen.
Yhden ratkaisun haluan nostaa esiin. Yhteiskuntamme on rakentunut ajatukselle, että terve, normaali ihminen tekee kokopäivätyötä, siis 37,5 tuntia viikossa. Tämä ei vastaa todellisuutta, sillä moni ihminen, joka ei pysty tekemään kokopäivätyötä, tekisi mielellään ja hyvin jonkin verran työtä.
Jos systeemi ei asettaisi koko ajan niin monella tavalla esteitä työn tekemiselle, olisi kuntoutuminenkin helpompaa.
Minulle kävi hyvin. Saan vihdoin työkyvyttömyyseläkettä, ja sen ansiosta pystyn tekemään vähän työtä omien voimavarojen mukaan eli kirjoittamaan tätä kolumnia. Eläke päättyy kesällä, joten on tässä vielä hyvä mahdollisuus pudota uudelleen kuiluun.
Vielä sananen Sisäilmasta. Kysyin THL:n erikoistutkijalta Peppi Saikulta, onko hän nähnyt Sisäilman. Saikku on haastatellut tutkimukseensa kattavasti eri puolilla maata sekä vaikeasti työllistyviä ihmisiä että palvelun johtoa. “Katsoin kyllä. Epäilenpä, että todellisuus voi olla vielä absurdimpaa, niin työntekijöiden kuin asiakkaiden näkökulmasta.”
Auli Viitala
Kirjoittaja on syrjäytynyt, joka roikkuu silti mukana.
Kolumnista voi keskustella 12.2. klo 23.00 saakka.