Oulussa ikäihmisten massarokotukset alkavat helmikuun aikana niin, että 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokottaminen alkaa lauantaina 20. helmikuuta. Rokottamista jatketaan seuraavalla viikolla.
Rokotuspaikkana on Ouluhalli, Ouluhallintie 20. Jatkossa Ouluun tullaan avaamaan myös muita rokotuspisteitä.
Rokotteen voi saada myös 85-vuotiaan tai vanhemman henkilön kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja tai 70-vuotias ja sitä vanhempi henkilö.
Alkuun käytettävissä on vain muutamia satoja rokotteita. Rokotustahti riippuu Ouluun saatavien rokotteiden määrästä. Rokotteita tulee tällä hetkellä Ouluun viikkotasolla vain muutamia satoja. Helmikuun lopulla rokotteiden saatavuuden odotetaan parantuvan.
70-vuotiaat ja sitä vanhemmat saavat Pfizer Biontechin ja Modernan rokotteet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on linjannut, että nyt käytössä olevat Pfizer Biontechin ja Modernan rokotteet varataan yli 70-vuotiaille. Lisäksi kaikilla rokotteilla antoväli muuttuu 12 viikkoon, jolla saavutetaan parempi rokotevaste.
Oulussa rokotusten ajanvaraus avataan maanantaina 15. helmikuuta. Rokotusajan voivat tuolloin varata siis vain 85-vuotiaat ja sitä vanhemmat henkilöt ja heidän 70-vuotiaat tai sitä vanhemmat asuinkumppaninsa sekä omaishoitajat.
Oulun kaupungin hoivayksiköiden ja iäkkäiden asumispalveluiden henkilökunnan uusia rokotuksia ei enää näillä rokotteilla tehdä, vaan henkilöstön uudet rokotukset jatkuvat, kun Astra Zenecan rokotetta on saatavilla. Vapautuvat rokotteet käytetään iäkkäiden asumispalvelujen ja ympärivuorokautisen hoivan asukkaiden rokottamiseen, joka on vielä Oulussa kesken.
THL:n ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa on keskusteltu siitä, että aivan elämänsä loppuvaiheessa olevalle henkilölle ei suositella koronarokotetta, sillä rokotereaktion nostama kuume voi olla riski hyvin hauraalle ikäihmisille. Hoivayksiköissä hoitava lääkäri päättää, voiko hyvin heikkokuntoisen vanhuksen rokottaa vai onko rokottaminen liian suuri riski hänen hyvinvoinnilleen.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.