Torniossa on käyty aiempaa useammin maahantulijoille tarkoitetussa koronatestissä Ruotsin ilmoitettua tiukennuksista omalla rajallaan.

Ruotsi kertoi keskiviikkona, että se alkaa vaatia ulkomaalaisilta maahantulijoilta negatiivista koronatestiä lauantaina. Testi saa olla korkeintaan 48 tuntia vanha. Säännöllisessä työmatkaliikenteessä riittää kuitenkin korkeintaan viikon vanha testitulos.

Ruotsin ilmoituksen jälkeen torstaina Tornion maahantulijoille tarkoitetussa kontissa testattavien määrä kasvoi noin sadalla aiempiin päiviin verrattuna. Tornion vt. johtava lääkäri Jukka Ronkainen kertoo, että myös perjantai on käynnistynyt vilkkaasti.

– Arvelen, että Haaparannalla käydään täydentämässä varastoja, Ronkainen pohtii.

Torniossa ei testata Ruotsiin menijöitä

Tornio on tiedottanut, että rajalla olevissa konteissa ei voi käydä koronatestissä, jos on menossa Ruotsiin.

– Tähän toimintatapaan on saatu perjantaina vahvistus ministeri Krista Kiurulta. Kapasiteetti ei riitä Ruotsiin menijöiden testaukseen. Maahan tulevat testataan virusmuunnosten leviämisen estämiseksi, Ronkainen toteaa.

Ronkainen on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että viime aikoina rajanylitykset ovat vähentyneet.

– On annettava kiitosta vastuullisille ihmisille, hän sanoo.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.