Jääkiekon Mestiksessä on syntynyt iso riita tukirahojen jaosta, kertoo perjantain Iltalehti.

Lehden mukaan kaksi seuraa, TuTo ja Joensuun Kiekko-Pojat, ovat kahmineet ison osan opetus- ja kulttuuriministeriön antamasta tukipotista.

Iltalehden tietojen mukaan TuTo sai 100 000 euroa ja Kiekko-Pojat noin 90 000 euroa.

Ministeriö myönsi Mestikselle ja Naisten Liigalle yhteensä 650 000 euroa koronatukea. Näin ollen kaksi seuraa sai lähes kolmasosan potista, jota oli jakamassa kaikkiaan 26 jääkiekkoseuraa.

Lehti kertoo, että rahat oli jaettu seuroille ministeriön ohjeiden mukaan. Menetelmässä oli laskettu tulonmenetyksiä kotiotteluista, kun sarjaa joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille.

Muun muassa Forssan Palloseura, Heinolan Peliitat ja Rovaniemen Kiekko saivat selväsi pienemmät apurahat. Esimerkiksi Peliittojen potti oli 25 000–30 000 euroa, kertoo Iltalehti.