Laitilassa epäillään koronan virusmuunnosta.

Satakunnan puolella on löydetty kolme virusmuunnostapausta, jotka liittyvät laitilalaisessa työpaikassa aiemmin havaittuun koronatartuntaryppääseen.

Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus kertoo, että tieto asiasta tuli kaupungille torstaina.

– Tieto harmitti tietenkin kovasti. Toki olimme tällaiseen henkisesti varautuneet ja valmistautuneet, että tällainen tilanne voi tulla eteen. Sillä tavalla tämä on ikävää, että emme ole saanut vielä omia testituloksia tautimuunnoksen varalta, vaan tieto tuli muualta. Ehdimme jo hiukan ehkä huokaista helpotuksesta, että tästä pahasta tautiryppäästä olisi jo päästy eteenpäin, mutta tällaista tämä tässä epidemiatilanteessa on.

Kaupunki kertoo verkkosivuillaan odottavana vielä tarkempia tuloksia THL:ltä, mutta on jo päättänyt siirtää 5. helmikuuta lähtien perusopetuksen vuosiluokat 4.–9. etäopetukseen. Vanhemmat saavat tietoa muun muassa kouluruokailusta Wilma-viestillä.

Etäopetukseen siirtyminen ei koske esiopetuksen eikä perusopetuksen 1.–3. vuosiluokkien, erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden tai valmistavan opetuksen oppilaita.

Samalla kiristyvät kaupungin tilojen käyttörajoitukset. Muun muassa kirjastosta saa aineistoa vain ovelta. Harraste- ja liikuntatilat ovat kiinni.

Laitilan kaupunki toivoo asukkaiden rajoittavan kaikkia kodin ulkopuolisia kontakteja.

– Tässä ollaan nyt kaupungin käytössä olevilla keinoilla aika maksimaalisissa rajoitustoimissa. Tiukemmat rajoitukset pitää tulla sitten muualta jos niitä vielä tarvitaan. Kaupunki tekee omassa toiminnassaan kaiken mahdollisen, jotta kontakteja vähennettäisiin, kaupunginjohtaja Lauri Kattelussanoo.

Rajoitukset ovat voimassa Laitilassa 19. helmikuuta saakka.