Koronatilanne on parantunut lievästi useassa Euroopan maassa verrattuna viikon takaiseen. Tämä käy ilmi Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n tänään torstaina julkaisemasta tilastosta.
Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on nyt pahin Portugalissa. Maassa on raportoitu 1 652 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.
Portugalin tilanne on pahentunut selvästi viime viikkoina. Vuoden 2020 lopussa ilmaantuvuusluku maassa oli 559.
Tartuntatilanne on huolestuttava myös naapurimaa Espanjassa, jossa raportoitiin 1 036 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.
Ilmaantuvuusluku on sielläkin kasvanut selvästi. Vuoden 2020 viimeisellä viikolla se oli 297.
Ilmaantuvuusluku on korkea myös Tšekissä (897) ja Sloveniassa (819).
Islannissa koronasta ollaan lähes päästy eroon
Koronatilanne on kuitenkin myös parantunut monissa Euroopan maissa.
Esimerkiksi Islannissa on raportoitu vain 11 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana. Viikko sitten maan ilmaantuvuusluku oli 26 ja sitä edeltävällä viikolla 61.
Islannissa on tällä hetkellä vain 33 aktiivista koronatapausta, jotka ovat kaikki lieviä.
Tilanne on verraten hyvä myös Kreikassa, jossa on raportoitu 78 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.
Norjassa vastaava ilmaantuvuusluku on 81.
Suomen tilanne on ECDC:n tilastoissa Euroopan neljänneksi paras. Suomessa raportoitiin 93 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.
Ilmaantuvuusluku on Suomessa kuitenkin heikentynyt, sillä viikko sitten se oli 72 ja kaksi viikkoa sitten 62.
Koko Euroopan ilmaantuvuusluku oli keskimäärin 329 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.
Tilanne on parantunut viikon takaisesta, jolloin se oli 367.
Ilmaantuvuusluku on ollut yhtä matalalla tasolla viimeksi vuoden 2020 lokakuussa.
Parhaat ehtineet rokottaa vasta 4 prosenttia
Euroopan tartuntatautivirasto tilastoi nyt myös maanosan rokotustilannetta.
Rokotuksen saaneiden määrä on suhteutettu koko maan aikuisväestöön. Tilastoissa näkyvät ensimmäisen rokoteannoksen saaneet.
Suhteessa suurimman osan aikuisväestöstään ovat rokottaneet Tanska (4,1 prosenttia) sekä Irlanti (4,1 prosenttia).
Suomi on ECDC:n tilastojen mukaan rokottanut 3,3 prosenttia aikuisväestöstään.
Suhteessa väestöön vähiten on rokotettu Hollannissa ja Latviassa (1,1 prosenttia).
Yhteensä EU/EEA-alueella on annettu jo yli 12 miljoonaa rokoteannosta.