Lounais-Suomen aluehallintovirasto pitää Varsinais-Suomen kokoontumisrajoitukset ennallaan. Tämä tarkoittaa, että korkeintaan 10 henkilön tapahtumat ovat sallittuja sisä- ja ulkotiloissa, ja niissäkin on noudatettava hygienia- ja turvallisuusohjeita.

Avi kertoo tiedotteessaan, että kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 10. maaliskuuta saakka, koska Varsinais-Suomi on yhä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa.

Päätökseen vaikuttivat myös muun muassa uuden virusmuunnoksen leviämisen uhka sekä valtakunnallinen epidemiologinen tilanne. Myös Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä kannattaa kokoontumisrajoituksen jatkamista ennallaan.

Avin kokoontumisrajoitus koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja ja urheilutapahtumia, joissa on yleisöä. Avin toimivalta ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten juhliin tai jatkuvaluonteiseen palvelutoimintaan, kuten kauppoihin tai viranomaisten kokouksiin.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja kunnat ovat antaneet suosituksia muun muassa aluehallintoviraston määräysten ulkopuolelle jäävien tilaisuuksien ja palvelutoiminnan järjestämisestä sekä maskien käytöstä.

Kuuntele tästä uusimmat Yle radiouutiset Varsinais-Suomesta

Lue uusimmat Yle Uutiset Varsinais-Suomesta

Täältä voit lukea uusimmat uutiset koronatilanteesta Varsinais-Suomesta