Länsi-Pohjassa muutetaan koronarokotteiden järjestystä. Alueelle keskiviikkona saapunut rokote-erä ohjataan aiemmasta suunnitelmasta poiketen tehosteiden sijaan uusien ihmisten rokottamiseen.
Muutos perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keskiviikkona antamaan uuteen suositukseen.
– Rokotusten tehosteväliä on valtakunnallisesti pidennetty 12 viikkoon, koska jo ensimmäinen annos antaa merkittävän suojan vakavaa koronavirusinfektiota varten, tiedottaa Länsi-Pohjan koronarokotuskoordinaatioryhmä.
Malttia kaivataan: rokotusvuorojen kysely kuormittaa terveydenhuoltoa
Länsi-Pohjan alueen kunnat rokottavat tällä hetkellä ympärivuorokautisen hoivan ja kotihoidon asiakkaita. Seuraavaksi rokotukset siirtyvät kotona asuviin yli 80-vuotiaisiin henkilöihin.
Rokotusten etenemisessä ja toteuttamisessa on kuitenkin kuntakohtaisia eroja. Kunnat tiedottavat asiasta ensi viikon aikana.
Länsi-Pohjan terveysviranomaiset toivovat väestöltä kärsivällisyyttä tiedonjanoon, sillä rokotusvuorojen kysely kuormittaa tällä hetkellä terveydenhuoltoa.
– Muiden väestöryhmien rokotusten aikatauluista tiedotamme laajasti, kun rokotukset etenevät, koronarokotuskoordinaatioryhmä vakuuttaa.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.