Kuopiossa on torstaina todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Molemmat tartunnoista on saatu perheen sisältä.
Kuopion kristillisessä yhtenäiskoulussa on tullut ilmi joukkoaltistuminen, jonka myötä karanteeniin on asetettu noin 20 henkilöä.
Koronavirukselle on saattanut altistua maanantaina 1.2.2021 kello 13.40–14.15 parturi-kampaamo Rastissa. Parturi-kampaamossa samaan aikaan olleita suositellaan seuraamaan oireitaan ja hakeutumaan herkästi testiin, jos oireita ilmaantuu.
Siilinjärvi purkaa koronarajoituksia
Siilinjärvellä puretaan koronarajoitustoimia tämän viikon lauantaista alkaen. Kunnan sisäliikuntatilat ja Fontanella suljettiin 30.1. alkaen, ja nyt kaikki tilat on päätetty jälleen avata lauantaista 6.2. lähtien. Rajoitusten piti alun perin olla voimassa 12.2. saakka.
Sisäliikuntatilat päätettiin sulkea kahdeksi viikoksi, kun Siilinjärvi oli vielä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Lisäksi kansalaisopiston liikuntakurssien lähiopetus keskeytettiin, kirjastopalveluita supistettiin ja koulujen sisäliikuntakerhot, joihin osallistuu oppilaita useilta eri luokilta, peruttiin tai niissä siirryttiin ulkoliikuntaan.
Nyt Siilinjärvellä ollaan jälleen koronaepidemian perustasolla ja rajoitukset puretaan jo viikon voimassaolon jälkeen.