Majoitus- ja ravintola-alan ahdinko näkyy myös Osuuskauppa Hämeenmaan myynnissä. Tämän toimialan myynti laski vuonna 2020 vuoteen 2019 verrattuna 37 prosenttia. Hämeenmaan hotellien ja ravintoloiden tulos heikkeni 4,1 miljoonaa euroa edellisvuodesta.

Osuuskaupan koko tulos kuitenkin nousi hieman vuodesta 2019 pitkälti marketkaupan ansiosta. Tulos kasvoi 33,4 miljoonasta eurosta 35,5 miljoonaan euroon.

– Monitoimialaisuus pelastaa. Jos jollakin on vain ravintola tai hotelli, niin olosuhteet ovat varmasti nyt ahtaat, toteaa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.

Vormisto arvelee, että ravintola-alalla on odotettavissa myllerrystä koronapandemian seurauksena. Toimitusjohtajan mukaan osuuskauppa voi harkita uutta omistajaa etsivien ravintoloiden ostamista. Tällä hetkellä kohteita ei ole kiikarissa.

– On tässä vuoden aikana ollut tarjolla jotain vaihtoehtoja, mutta emme ole niihin tarttuneet.

Investointeja jatketaan

Vaikka koronaepidemia näytti jo viime keväänä, mitä se voi aiheuttaa matkailu- ja ravintola-alalla, osuuskauppa on jatkanut investointejaan muun muassa Lahden Seurahuoneen uusiin hotellihuoneisiin.

Viime keväänä Hämeenmaa osti Hämeenlinnassa hotelli Vaakunan kiinteistön, mikä oli yksi vuoden isoimmista investoinneista. Investointi maksaa osin itsensä takaisin, koska Hämeenmaan ei enää tarvitse maksaa vuokraa toiselle.

Vaakunaa tullaan jonkin verran remontoimaan, mutta Vormiston mukaan kiireellistä tarvetta ei ole. Kunnostuksia tehdään lähivuosina.

Vormisto uskoo, että etenkin kotimaan matkailussa paluu normaaliin on nopea, kun se on lähtenyt käyntiin.

– Etätyöt jäävät varmasti päälle, ja se lisää mökkeilyä. Se on mökkipaikkakunnille ihan hyvä juttu ja tuo lisää kysyntää alueelle, hän ennustaa.

Koronabonusta työntekijöille

Osuuskauppa Hämeenmaa maksaa työntekijöilleen koronabonusta. Hämeenmaan mukaan lisäpalkkio maksetaan työntekijöille heidän viime vuonna tekemiensä työtuntien perusteella. Palkkion suuruus on 60 senttiä jokaisesta tehdystä työtunnista, mikä tarkoittaa kokoaikaiselle työntekijälle jopa yli tuhannen euron tulospalkkiota. Mediaanina palkkio on yli 800 euroa.

Ylimääräisen palkkion kustannus on Hämeenmaalle lähes 2,5 miljoonaa euroa. Osuuskauppa Hämeenmaalla on noin 2 900 työntekijää.

Bonuspalkkio on normaalia ansiotuloverotuksen alaista tuloa. Hämeenmaa maksaa palkkiosta normaalin työeläkemaksun, joten osaltaan koronabonus kartuttaa myös työntekijöiden eläkkeitä.