Koronarokotukset ovat käynnistyneet Forssan seudulla tänään. Forssassa rokotetaan torstaina ja perjantaina rokotetaan vuonna 1935 tai sitä ennen syntyneitä henkilöitä. Myös heidän kanssaan samassa taloudessa asuville omaishoitajille annetaan rokotteita.
Ensi viikolla koronarokotuksia annetaan Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella maalaiskunnissa. Maalaiskunnissa massarokotuksia jaetaan kussakin kunnassa yhtenä päivänä. Kaikki tämän rokotuskierroksen ajat on jo varattu.
Tänään rokotteita on jaettu Forssan terveyskeskuksessa siten, että yhdelle rokotukselle on varattu aikaa viisi minuuttia. Rokotetta saapuu rajallisia eriä viikoittain, joten kaikkia halukkaita ei pystytä rokottamaan ensimmäisten viikkojen aikana.
Puhelinajanvarauksessa ruuhkia
Korona-rokotusaika varataan Forssan seudun hykylle puhelimitse.
Puhelu ohjautuu takaisinsoittojärjestelmään, johon asiakkaan pitää sanella henkilötietonsa ja kertoa asuinkuntansa. Aikaa varaavalle soitetaan takaisin heti kun rokotetta on saatavilla ja kun rokotusaika on tiedossa.
Esimerkiksi keskiviikon aikana puhelinajanvaraukseen oli soitettu 300 kertaa.