Pääministeri Stefan Löfven kertoi, että uudet säännökset tulevat voimaan 6 . helmikuuta. Käytäntö kestää maaliskuun loppuun.

Maahan pääsevät vain ne henkilöt, joilla on todistus negatiivisesta testituloksesta. Todistuksen tulee olla useimmissa tapauksissa enintään 48 tuntia vanha. Uusi käytäntö koskee ulkomaalaisia, Ruotsin kansalaisilla on edelleen oikeus tulla ja lähteä maasta. .

Pääministeri Löfvenin mukaan nopeasti leviävät virusmuunnokset herättävät huolta. Ruotsi päätti ottaa tiukemmat säännökset käyttöön nyt erityisesti muissa maissa leviävien muunnosten vuoksi.

Lisää valvontaa rajoille

Rajavalvontaa myös Suomen rajalla lisätään. Poliisijohtaja Anders Thornberg sanoi, että valvontaa lisätään myös Tanskan ja Norjan rajoilla.

Sisäministeri Mikael Damberg sanoi, että uudella käytännöllä ei haluta hankaloittaa kohtuuttomasti esimerkiksi rajan yli työn vuoksi kulkevien matkustavien elämää. Työmatkalaisille riittää uudessa tilanteessa testitodistuksen esittäminen kerran viikossa.

Päivittäin toiseen pohjoismaahan liikkuvia on paljon esimerkiksi Ruotsin Malmön ja Tanskan Kööpenhaminan välillä. Myös Pohjois-Suomesta kuljetaan töissä Ruotsin puolella.

Pikatestejä ei toistaiseksi rajoille

SVT:n välittämässä Ruotsin pääministerin tiedotustilaisuudessa kysyttiin pikatestien mahdollisuudesta rajoilla. Niitä ei toistaiseksi ole tulossa.

Tärkeät hälytystehtävät, kuten ambulanssikuljetukset Ruotsin rajan yli ovat edelleen mahdollisia.

Ruotsissa raportoitiin tiistaina 124 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Kaikkiaan kuolemantapauksia on 11 939. Tartuntoja on yli 580 000.

Lue myös:

Näin Eurooppa yrittää tukahduttaa koronaepidemian – testejä rajoilla ja tiukennuksia maahantulosääntöihin

Ruotsin testipakko hiljentää länsirajan, mutta voi auttaa Tornion koronatilannetta – johtava lääkäri: "Kotona pysyminen tuntuu olevan liian haastavaa"

Ulkolinja: Korona Ruotsissa

Kirjeenvaihtajalta: Koronakuolemien määrä pysäyttää Ruotsissa – Oppositiojohtajan mukaan maa hukkasi valtavan rokotemahdollisuuden