Arevan työntekijällä todettiin koronatartunta tiistaina.

Hän oli osallistunut tartuttavuusaikana koulutukseen Raumalla. Tartunnalle altistui mahdollisesti 29 henkilöä.

Rauman kaupungin terveyspalvelut painottaa, että koulutus järjestettiin Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ulkopuolella.

Altistuneisiin ollaan yhteydessä tämän päivän aikana.

Päivitetty: Iltapäivällä tulleen tiedon mukaan tartunnan saaneen kanssa on ollut lähikontaktissa vain yksi henkilö. Koulutuksessa on noudatettu maskisuositusta, joten altistuneita on vain yksi.