Turussa todettiin viime viikon aikana 144 koronavirustartuntaa. Tartuntaluvut ovat pysyneet suhteellisen samoina viikosta toiseen. Turun epidemiatilanne on muuttunut siten, että itäiseen Turkuun painottunut epidemia näyttää olevan rauhoittumassa, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.

– Epidemian vastaisen työn tulokset näkyvät nyt Itä-Turun alueella. Samoin koulujen laaja maskisuositus on auttanut tartuntatilanteeseen. Jäljitystyössä ovat kasvussa työpaikkaperäiset tartunnat, myös illanviettoihin liittyvät tartunnat ovat lisääntyneet. Ihmisten väsyminen rajoituksiin ja maskinkäyttöön heijastuu nyt tilanteeseen, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo.

Maskin käyttöä olisi Turussa syytä vielä tehostaa, sillä edelleen julkisilla paikoilla liikkuu ihmisiä ilman maskeja. Työpaikoilla maskia tulee myös käyttää, vaikka turvavälejä noudatettaisiinkin. Koronaan liittyvillä varotoimilla ja maskin käytöllä pystytään koronatartuntoja estämään tehokkaasti.

Turkulaisille helpoin ja nopein väylä koronavirustestiin on Omaolo.fi-palvelun oirearvio, joka toimii ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Ilman ajanvarausta voi hakeutua koronatestiin Varissuon walk in -pisteeseen tai koronantorjuntabussiin.

Puhelimitse testausajan saa varattua arkisin terveysaseman koronavirusneuvontapuhelimesta (02) 266 2714, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon koronaneuvontapuhelimesta (02) 266 2012 tai omasta työterveyshuollosta.

Turun sataman matkustajista vain osa käy testeissä

Turkuun laivalla ulkomailta saapuvista matkustajista edelleen vain noin joka viides hakeutuu koronatestiin.

Laivamatkustajia on testattu Turussa 16. tammikuuta alkaen, minkä jälkeen matkustajia on saapunut Ruotsista noin 2500. Heistä testiin on hakeutunut vajaat 600.

Analysoiduista näytteistä on löytynyt tähän mennessä 14 koronatartuntaa.

Turun satamassa tehostettiin rajatoimia uusien kansallisten suositusten mukaisesti viikko sitten.

Satamassa kaikki Ruotsista tulevat matkustajat ohjataan sekä terminaaleista että autokaistoilta koronantorjuntabussille koronanäytteenottoon.

Tämän lisäksi kaikille matkustajille jaetaan Ruotsissa lähtöselvityksen yhteydessä THL:n ohjeen lisäksi yhteystietolomake sekä kartta koronantorjuntabussin sijainnista Turun satamassa.

Turun kaupungin mukaan Turkuun saapuu kahdella aamulaivalla Ruotsista tällä hetkellä noin 120 matkustajaa päivässä. Kahdella iltalaivalla matkustaa noin 40 henkilöä päivässä.

Lentomatkustajat testauttavat itseään ahkerasti

Turun lentokentälle saapuu tällä hetkellä ulkomailta ainoastaan Gdanskin kone kerran viikossa.

Kaikki Gdanskista saapuvat lentomatkustajat ohjataan kentällä koronatestaukseen. Tammikuun alusta alkaen lentokentällä on testattu vajaa 600 matkustajaa.

Turun mukaan valtaosa, 80-90 prosenttia matkustajista testataan.

Testeistä kieltäytyvät Turun kaupungin tiedotteen mukaan yleensä henkilöt, joilla on jo testiaika varattuna Suomessa esimerkiksi työnantajan toimesta tai heillä on todistus negatiivisesta testituloksesta ennen koneeseen nousua. Myös sylilapsia testataan harvemmin. Suomessa koronatestaus on vapaaehtoinen.

Mäntykoti Yli-Maarian, Kurjenmäkikoti 2:n ja Portsakodin koronaepidemiat ovat ohi

Mäntykoti Yli-Maarissa todettiin koronaepidemia marras-joulukuussa. Yksikössä todettiin epidemian aikana neljä koronatartuntaa asukkailla. Kurjenmäkikoti 2:ssa epidemiassa koronatartunta todettiin kaikkiaan 44 yksikön asukkaalla. Portsakodin erillisasunnoissa koronatartunta todettiin 10 asukkaalla. Lisäksi jokaisessa yksikössä oli henkilökuntatartuntoja. Vuokkokodissa koronaepidemia on vielä käynnissä.

Vaikka hoivakotien asukkaat ja henkilökunta on rokotettu kertaalleen, ei koronavarotoimista voi vielä luopua. Omaiset voivat vierailla yksiköissä noudattaen kaupungin hoivayksiköissä voimassa olevia koronavarotoimia.

– Henkilöstömme on tehnyt ensiluokkaista työtä erittäin kriittisessä tilanteessa. Epidemiat on saatu kuriin henkilöstömme ammattitaidolla ja varotoimien tarkalla noudattamisella. Olen saanut huolestuneita viestejä sijaisilta ja omaisilta kyseisten yksiköiden osalta. Tämän viikon ajan seuraamme vielä Vuokkokodin tilannetta huolellisesti, muissa kolmessa yksikössä epidemiatilanne on jo ohitettu, vanhus- ja vammaispalveluiden palvelualuejohtaja Sari Ahonen sanoo.