Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 20 uudesta koronatartunnasta.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt ollut 2 423.
Tänään on luvassa tietoa TAYSin syöpäosastolla ja Hatanpään sairaalan neurologisella osastolla todetusta tartuntaketjusta.
Pirkanmaan pandemiaryhmä päätti tiistaina jatkaa nykyisiä suosituksia maaliskuun alkuun. Tiistaina kuultiin myös positiivisia uutisia. Baaritartuntoja on saatu vähennettyä, virusmuunnoksia ei ole tullut lisää ja lasten harrastuksista, päiväkodista tai koulusta ei ole tullut uusia tartuntoja.
Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on kasvanut TAYSin erityisvastuualueella 20:een. Koronaan liittyviä kuolemia on ollut yhteensä 53. Pirkanmaan lisäksi alueeseen kuuluvat Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
Lue lisää:
Baaritartunnat on saatu tukahdutettua Twitterin avulla Pirkanmaalla, infektiolääkäri: "Ihmiset ovat osanneet hakeutua testeihin", Yle seurasi suorana