Eduskunnan puhemies

Suomen parlamentti eli eduskunta on valinnut puhemiehen. Puhemies johtaa eduskunnan työtä.

Puhemiehen työssä jatkaa Anu Vehviläinen. Vehviläinen on keskustapuolueesta.

Eduskunta aloittaa tämän vuoden työt virallisesti huomenna keskiviikkona. Silloin presidentti Sauli Niinistö avaa eduskunnan työkauden.

Suomen koronaluvut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että Suomesta on löydetty 302 uutta koronatartuntaa. Suomesta on löydetty yhteensä jo melkein 46 000 koronatartuntaa.

Tiistaina kerrottiin myös, että uusia koronakuolemia on 7. Suomessa on kuollut yhteensä 684 ihmistä koronan takia.

Koronarokotuksesta ei pakollista

Kansanedustajat eivät kannata pakollista koronarokotusta.

Yle kysyi kansanedustajilta, pitääkö koronarokotuksen olla Suomessa kaikille pakollinen. Yli 90 prosenttia vastaajista sanoi, että pakollista koronarokotusta ei tarvita.

Vastaajien mielestä on parempi antaa koronarokotus ihmisille, jotka sitä itse haluavat. Suurin osa suomalaisista haluaa koronarokotuksen.

Kansanedustajat sanovat, että ihmiset tarvitsevat tietoa koronarokotuksesta. Kansanedustajien mielestä pakko ei kannusta ketään ottamaan rokotusta.

Asiaa kysyttiin kansanedustajilta, koska he päättävät, mitä Suomen laissa määrätään.

USA:n lumimyrsky

USA:ssa on ollut lumimyrsky. Lunta on satanut maan itärannikolla jopa puoli metriä.

New Yorkissa ja New Jerseyssä julistettiin hätätila lumimyrskyn takia. Viranomaiset pyysivät, että ihmiset eivät matkusta turhaan. Myös koulut suljettiin ja koronarokotukset keskeytettiin.

Lumimyrsky on häirinnyt pahasti myös liikennettä USA:ssa. Esimerkiksi monia lentoja on peruttu.

Suomen sää

Täällä Suomessa on kaunis talvisää.

Keskiviikkona lunta sataa maan itäosassa. Muualla sää on poutaista.

Lännessä pilvisyys on keskiviikkona vaihtelevaa. Lapissa paistaa aurinko.

Pakkasta on 10 ja 15 asteen välillä. Lapin selkeillä alueilla pakkanen kiristyy keskiviikkona paikoin 25 asteeseen.

Torstaina lunta voi sataa vähän maan keskiosissa ja Pohjois-Lapissa. Pakkasta on torstaina noin 10 astetta koko maassa.