Rovaniemellä ajetaan helmikuun viimeisenä viikonloppuna MM-ralli.

Järjestäjien piti vakuuttaa ministeriö, sekä terveys- ja rajaviranomaiset siitä, että tapahtuma on turvallinen paikalliselle väestölle ja maahan saapuminen on nykyisten rajoitusten mukaan mahdollista. Erityisryhmälupa piti hakea Rajavartiolaitokselta, koska koronapandemian takia Suomi kiristi maahantulorajoituksia.

– Maahantulo onnistuu suunnitelmien mukaisesti. Hakija oli valmistellut hakemuksen hyvin terveysviranomaisten kanssa, ja asiassa oli huomioita eri näkökulmat, sanoo rajaturvallisuusasiantuntija Tomi Kivenjuuri.

– Ralli voidaan meidän puolesta järjestää ihan suunnitelmien mukaan.

Rajavartiolaitos päättää, mitä urheilutapahtumia Suomessa saa tällä hetkellä järjestää. Rovaniemen helmikuisessa MM-rallissa noudatetaan tiukkoja koronarajoituksia.

Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen AKK Sports Oy:stä sanoo, että MM-rallin terveysturvallisuussuunnitelmat ovat pitkälti samanlaiset kuin tammikuussa Rovaniemellä ajetun Arctic Lapland Rallyn eli Tunturirallin.

Testit ja omat kuplat

Ulkomainen ralliväki pääsee Suomeen siis erityisluvalla. Ralliin saapuvilta ulkomaalaisilta vaaditaan rajalla negatiivinen koronavirustesti lähtömaasta. Testi voi olla enintään 72 tunnin ikäinen.

– Lisäksi heidät testataan saman tien Suomessa joko rajalla tai Rovaniemellä. Vasta kun tämä testi on negatiivinen, kilpailijat ja muu ralliväki pääsee kilpailualueelle, Tarkiainen lisää.

Kohtaamisia ralliväen ja muiden ihmisten kesken pyritään välttämään pitämällä seurueita omissa kuplissaan. Rallialueella suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä.

– Ohjaamme ralliin osallistuvien käytöstä myös vapaa-ajalla eli kehotetaan välttämään ulkona riekkumista.

Tarkiainen arvioi, että ralli tuo Rovaniemelle runsaat tuhat ihmistä. Rallin ilmoittautuminen päättyy ensi tiistaina.

MM-ralli ajetaan Rovaniemellä ja Kemijärvellä helmikuun lopussa. Kilpailu ajetaan koronatilanteen takia ilman yleisöä.

Lue myös:

Kiristyneet maahantulorajoitukset aiheuttavat päänvaivaa Rovaniemen MM-rallille – järjestäjien pitää vakuuttaa viranomaiset ennen kuin kisa on varma

Satoja ulkomaalaisia on tulossa Suomeen rallin MM-sarjan takia, vaikka raja on lähes kiinni – nämä asiat ratkaisevat urheilutapahtumien kohtalon