Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri kertoo todenneensa toiminta-alueellaan jälleen kymmenen uutta koronavirustartuntaa.

Tartunnat ovat ilmenneet aiemmin tietoon tulleista kahdesta tartuntaketjusta. Toinen tartuntaketjuista liittyy viime tiistaina Savonlinnassa ravintolassa järjestettyyn opiskelijailtaan ja toinen samana päivänä ajettuun bussimatkaan välillä Helsinki-Savonlinna.

Opiskelijailtaan liittyen on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa, joista seitsemän kirjautuu Sosterin alueelle. Tähän mennessä ketjussa on siis todettu yhteensä 27 tartuntaa. Näistä 24 on todettu Savonlinnan seudulla, kolme ulkopaikkakunnilla. Sairaanhoitopiiri kertoo, että karanteeniin asetettujen määrä on kasvussa tartuntojen vuoksi, lisäksi on ilmennyt uusia altistumispaikkoja.

Bussimatkaketjuun liittyen on todettu kaksi uutta koronatartuntaa, molemmat Sosterin alueella.

Sosteri suosittelee, että opiskelijailtaan osallistuneet oireettomatkin henkilöt ovat omaehtoisessa karanteenissa aina siihen saakka, kunnes tartunnanjäljitys ennättää asettaa heidät viralliseen karanteeniin. Oireisia kehotetaan hakeutumaan testiin välittömästi.

Itä-Savon sairaanhoitopiiri totesi maanantaina olevansa koronaepidemian suhteen kiihtymisvaiheessa.

Tarkemmat tiedot mahdollisista altistumispaikoista sekä ajankohdista on tiedotettu sairaanhoitopiirin sivuilla.

Lue myös:

Savonlinnan seutu kiihtymisvaiheeseen: opiskelijatapahtuman tartuntaketjuun liittyy kaikkiaan 19 koronavirustartuntaa

Sosterin alueella muodostumassa uusi koronaviruksen tartuntaketju – viikonloppuna kirjattiin useita uusia tartuntoja

Jälleen kaksi koronavirustartuntaa todettu Savonlinnan opiskelijaillanviettoon liittyen – karanteeniin asetettu miltei 90 henkeä

Savonlinnassa järjestetyn opiskelijaillan tiimoilta todettu uusia koronavirustartuntoja

Xamk siirtyy etäopetukseen koronatilanteen pahentuessa – tartuntojen jäljitys vasta alussa

Savonlinnassa kaksi koronatartuntaa – ravintolassa järjestetyssä opiskelijaillassa on voinut altistua virukselle