Koronaepidemia näkyy Itä-Suomen poliisin toimintatilastoissa viime vuodelta. Koronatilanne vähensi ihmisten liikkumista julkisilla paikoilla ja lisäsi kotona vietettyä aikaa.

Kiireelliset hälytystehtävät ja yleisillä paikoilla tapahtunut väkivaltarikollisuus vähenivät molemmat lähes viidenneksen. Vaikka kiireellisten hälytystehtävien määrä väheni, kotihälytystehtävien määrä lisääntyi edellisvuodesta noin 1 600 tehtävällä.

– Poliisin tiedossa on, että tässä viidenneksen lisäyksessä osa on koronatilanteen tuomaa lisäystä, Itä-Suomen poliisipäällikkö Mikko Masalin sanoo tiedotteessa.

Huume- ja omaisuusrikokset yleistyivät

Itä-Suomen poliisin tietoon tuli kaikkiaan reilut 44 600 rikoslakirikosta viime vuonna. Se on lähes 5 000 rikosta enemmän kuin vuonna 2019. Määrällisesti eniten nousua on ollut omaisuus- sekä huumausainerikoksissa. Trendi on sama valtakunnallisestikin.

Huumausainerikosten määrä lisääntyi edellisvuodesta liki 450 rikoksen verran Itä-Suomessa. Omaisuusrikokset liittyvät usein huumausainerikollisuuteen.

Omaisuusrikoksia tuli Itä-Suomen poliisin tietoon 2 500 kappaletta enemmän kuin vuonna 2019. Määrä lisääntyi yli 15 prosentilla.

– Nämä luvut yhdessä ovat huolestuttavia. Suunta on aivan väärä, Masalin sanoo.

Omaisuusrikosten osalta asuntomurtojen määrä väheni, sillä koronan vuoksi ihmiset pysyttelivät enemmän kotona. Sen sijaan mökkimurrot lisääntyivät jopa 40 prosenttia.

Henkirikosten määrä lisääntyi

Vaikka väkivaltarikosten määrä kokonaisuutena väheni viime vuonna, niin henkirikosten ja henkirikosten yritysten määrä lisääntyi Itä-Suomessa yli 37 prosenttia edellisvuodesta.

Myös valtakunnallisesti tarkasteltuna väkivaltarikosten määrä on hieman vähentynyt, mutta henkirikosten ja niiden yritysten määrä on lisääntynyt.

Kaikkiaan väkivaltarikoksia tuli poliisin tietoon Itä-Suomessa viime vuonna reilut 3 000 kappaletta.