Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Niistä yksi liittyy Jyväskylän laajaan tartuntaketjuun.

Kahdessa tapauksessa tartuntaketjut ovat selvillä ja sairastuneet olivat jo ennestään karanteenissa. Tartunnoista ei ole siis seurannut uusia altistumisia.

Yhtään koronapotilasta ei ole tällä hetkellä sairaalahoidossa Kokkolassa.

Koronatartuntojen määrä jatkaa nyt kasvuaan Soiten alueella. Maanantaina Soite kertoi kahdesta uudesta tartunnasta. Viimeisten kahden viikon aikana alueella on todettu 21 koronatartuntaa.

Viime keväästä lähtien tartuntoja on todettu Soiten alueella nyt 183.

Koronatesteissä keskipohjalaiset ovat käyneet melko ahkerasti: viime viikolla testejä otettiin alueella noin 1 300.

Historialliset väestön joukkorokotukset koronaa vastaan alkavat tällä viikolla torstaina.

Silloin vuorossa ovat yli 80-vuotiaat kotona asuvat ja heidän läheisensä. Kaikki rokotusajat tälle viikolle on jo jaettu.

Lue myös:

Keski-Pohjanmaalla yli 80-vuotiaiden koronarokotusajat varattiin muutamassa tunnissa – yhteydenottoja tulvi jopa 2 000 ensimmäisen tunnin aikana