Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella tehtiin viime vuonna yhteensä 30 676 rikosta. Kasvua edellisvuoteen on 11 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi poliisin tänään julkaisemista vuositilastoista.

Suurimman osan rikoksista muodostavat omaisuusrikokset (11 195 kappaletta) sekä liikennerikokset (10 008 kappaletta).

Pohjanmaan poliisi kertoo tiedotteessaan, että koronapandemia näkyy vuoden 2020 tehtävissä.

Esimerkiksi yleisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt laskivat vajaalla 20 prosentilla. Muutos oli osittain odotettavissakin ravintoloiden ollessa pitkään suljettuina ja yleisötilaisuuksien määrän romahtaessa.

Törkeiden pahoinpitelyiden ja henkirikosten määrä sen sijaan kasvoi merkittävästi. Poliisin tietoon tulleita törkeitä pahoinpitelyitä oli kolmannes edellisvuotta enemmän, yhteensä 135 kappaletta. Henkirikoksia tehtiin viime vuonna Pohjanmaan poliisin alueella 11, kun vuonna 2019 niiden määrä alueella oli 4.

Väkivalta siirtyi pandemian myötä julkisilta paikoilta koteihin, ja perheen sisällä tapahtui tavallista enemmän väkivaltarikoksia.

– Nämä luvut huolestuttavat eniten. Kotihälytystehtävät ovat lisääntyneet, sanoo rikosylikomisario Thomas Skur Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Kaahailu lisääntynyt, murrot vähentyneet

Poliisi pitää huolestuttavana myös kaahailun lisääntymistä erityisesti pääteillä ja taajamissa. Tämä näkyy selvänä nousuna törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa.

Kaikkiaan liikennerikokset lisääntyivät reilulla 14 prosentilla.

Jos liikennerikokset jätetään pois laskuista, suurin osa pohjalaismaakunnissa viime vuonna tehtyjen rikosten kokonaismäärän kasvusta tulee kiristys-, petos- ja huumausainerikoksista. Skurin mukaan nousua selittää muun muassa psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta poliisille tehdyt rikosilmoitukset.

Huumausainerikosten määrä jatkoi kasvuaan myös viime vuonna. Niitä tehtiin vuonna 2020 Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella 2768 kappaletta, mikä on noin 15 prosenttia vuotta edellisvuotta enemmän.

Valtakunnalliseen Silkkitie-huumausainevyyhtiin liittyneitä rikosilmoituksia kirjattiin Pohjanmaalla alkuvuodesta satoja, mutta huumausainerikosten määrä olisi lisääntynyt ilman niitäkin.

Muusta maasta poiketen murtojen määrä väheni pohjalaismaakunnissa selvästi edellisvuodesta. Asuntomurtoja, vapaa-ajan asuntomurtoja, liikemurtoja ja murtoja moottoriajoneuvoihin tehtiin reilusti vähemmän Pohjanmaalla viime vuonna.

– Ihmiset ovat olleet enemmän etätöissä ja siten kotona tai mökillä. Ehkä ei ole ollut yhtä helppoa selvittää, mikä kohde on tyhjillään, Skur sanoo.

Lue lisää:

2020 oli henkirikosten synkkä vuosi – henkirikosten määrä kasvoi erityisen rajusti viime keväänä

Pohjanmaalla jo lähes joka toinen kärähtänyt on huumeratti – ratista kiinnijääminen on poliisille johtolanka huumerikosten selvittämiseen