JYP seilasi menestyksen aallonharjalla läpi 2010-luvun. Vuoden 2009 mestaruusjuhlien jälkeen JYP on voittanut yhden Suomen mestaruuden ja neljä SM-pronssia. Aivan viime vuosiin asti JYP on ollut vakiojoukkue SM-liigan välierissä. Menestysvuodet kruunasi Euroopan seurajoukkueiden CHL-mestaruus.

2020-luvulle tultaessa kaikki on muuttunut dramaattisesti. Nyt jyväskyläläisseura elää SM-liigahistoriansa vaikeinta aikaa koronan keskellä.

JYPin liigajoukkueelta on vaadittu uhrautumista ja sitoutumista jo pidemmän aikaa, sillä joukkueen kausi on ollut täynnä vastoinkäymisiä niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Pelaajat ovat suostuneet omalta osaltaan jo kolme kertaa palkanalennuksiin, jotta jyväskyläläisseura pystyisi viemään SM-liigakauden loppuun koronan kuristaessa koko seurayhteisöä.

– Tämä on ollut yksi urani vaikeimmista kausista. Kaukalossa on ollut vaikeaa ja kaukalon ulkopuolella on ollut tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet omaan fiilikseen, JYPin arvostettu konkarihyökkääjä Jarkko Immonen myöntää Yle Urheilun haastattelussa.

– Vallitseva tilanne on varmasti vaikuttanut pelaamiseen, koska kaikki pelaajat eivät tienaa isoja summia muutenkaan. Kyllähän sitä miettii, miten selviää kuukaudesta toiseen. Nämä ovat vaikeita aikoja niin pelaajille kuin kaikille seuroillekin, joilla ei varmastikaan ole liikaa "löysää", JYPin seurahistorian yksi menestyneimmistä pelaajista muistuttaa.

Urallaan monia hienoja vaiheita kokenut Immonen toivoisi, että tunnelma sydämessä olisi hieman parempi aikanaan keväällä, kun pukukopin ja jäähallin ovet sulkeutuvat vihonviimeisen ottelun jälkeen.

– Vaikea ennakoida tulevaisuutta, mutta toki toivoisin että keväämmällä jossain vaiheessa oltaisiin päästy tästä tilanteesta eteenpäin joukkueena ja yleisestikin, Immonen haikailee.

Mikään ei voi kestää loputtomiin

Pelaaminen tyhjille katsomoille on tukahduttanut SM-liigaseurojen kassavirrat täysin, eikä merkkejä paremmasta ole edes näkyvissä. JYPissä yritetään vain elää onnettoman tilanteen kanssa, kuten muissakin seuroissa. Tunnelmat ovat Jyväskylässäkin vakavat.

– Seuran tilanne on kriittinen, kun puhutaan kuukausista eteenpäin. Kun kaikki tulovirrat ovat nollassa, tilanteemme on kriittinen, toimitusjohtaja Risto Korpela toteaa vakavalla ilmeellä.

JYPin vaikeasta taloustilanteesta kertoo se, että kuluvan kauden 2020–2021 budjetista leikataan seurajohdon arvion mukaan noin kaksi miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Korpela painottaa, että kassavirtaa on saatava sisään kevättalven aikana, sillä jossain vaiheessa JYPinkin mahdollisuudet pyörittää liigatoimintaa muodostuvat vääjäämättä mahdottomaksi. Seuran niska taittuu vallitsevassa tilanteessa ennemmin tai myöhemmin.

– Tämä on rehellinen arvio: jos mitään ei tapahdu ja joudumme elämään koko ajan tätä tilannetta, niin maaliskuun loppu alkaa olla JYPille todella kriittinen paikka, JYP-pomo alleviivaa.

SM-liigatoiminnan loppuminen tai lopettaminen ei JYPissä tule kuitenkaan kyseeseen.

– Sitä se ei tarkoita. Tuossa tilanteessa meidän on keskusteltava seuran omistajien kanssa sekä tietysti mietittävä mahdollisia valtion tukia yhdessä muiden liigaseurojen kanssa. Joudumme miettimään, olisiko TV-sopimuksen puitteissa joitakin mahdollisuuksia, Korpela toteaa.

– Maaliskuun lopussa olemme todella isojen kysymysten äärellä, mutta seuran toiminta ei lopu. Vaara on silti olemassa, eihän sitä käy kiistäminen. Luotan siihen, että pystymme löytämään ne ratkaisut, joilla toimintaa pystytään jatkamaan, toimitusjohtaja sanoo.

Omistajien taskuille ei aiota mennä

Jarkko Immonen, 38, on yksi JYPin neljästä pelaajaomistajasta, joiden omistusosuus seurasta on firmansa kautta 16,7 prosenttia. Immosen lisäksi JYPin pelaajaomistajiin kuuluvat Harri Pesonen, Juha-Pekka Hytönen sekä aktiiviuransa jo lopettanut Tuomas Pihlman.

Koko JYPin omistajaporras joutuu ratkaisemaan jossain vaiheessa, haluavatko he taata osaltaan SM-liigatoiminnan jatkumisen Jyväskylässä pääomittamalla koronan kuristamaa JYPiä.

– En pysty puhumaan muiden puolesta, mutta meidän firmamme haluaa pitää liigajääkiekon kaupungissa ja uskon, että muutkin omistajat haluavat. Liigajääkiekko on sen verran tärkeä asia Jyväskylässä, Jarkko Immonen painottaa.

– Toki oma firmamme katsoo, mikä on tilanne ja missä mennään. Uskon, että selviämme tästä. Iso kysymys on tietysti se, miten pitkään vallitseva tilanne jatkuu.

Tyhjille katsomoille pelaaminen ja täysi epävarmuus seuran taloudellisesta tulevaisuudesta ei voi JYPissäkään kestää loputtomiin.

– Jos tälle tilanteelle ei tule loppua, eihän mikään seura kestä tätä ikuisesti, Immonen muistuttaa.

JYPin toimitusjohtaja Risto Korpela ei aio kävellä suoraan omistajien luo uuden rahoituksen ja pääoman toivossa seuran liigatoiminnan pelastamiseksi.

– Seuran jatkuvuus halutaan taata muilla keinoin kuin menemällä omistajien taskuille, hän painottaa.

Koronasta toipuminen kestää kauan

JYP joutuu kaikkien muiden SM-liigaseurojen tavoin pohtimaan kuumeisesti jo nyt, miten ensi kautta pystytään rakentamaan koronan keskellä.

– Liigaseuroissa joudutaan miettimään todella tarkasti pelaajabudjetin suuruutta, toki tähän on jouduttu valitettavasti jo tällä kaudella. Tämä tilanne heijastuu pelaajabudjeteissa tuleviin vuosiin, eikä tämä mene vuodessa ohi, toimitusjohtaja Risto Korpela alleviivaa.

Pelaajaomistajiin kuuluva Jarkko Immonen on samoilla linjoilla.

– Ensi kausi on seuralle tosi haastava. JYP joutuu lähtemään ensi kauteen todella maltillisella budjetilla ja haastavat ajat ovat edessä useampanakin vuonna, vaikka yleisö pääsisi jo halleihin, hän arvioi suoraan.

– Koronasta palautuminen kestää aikansa, eikä se ole helppoa, Immonen toteaa vakavana.

Maailmanmestaruuden, Suomen mestaruuden sekä KHL:n mestaruuden urallaan voittanut Immonen on saanut todeta aitiopaikalta, miten JYP on pudonnut kolmessa vuodessa dramaattisen nopeasti SM-liigan kärkipään seuroista pohjalle. JYPin menestysvuodet ovat vääjäämättä nyt historiaa ja kaukana takanapäin.

– Ehkä seurassa lähdettiin tekemään muutoksia liian nopeasti. JYPin taloudessakin on tapahtunut muutoksia, minkä takia asioita ja muutosprosessia on jouduttu pakostakin nopeuttamaan, hän toteaa.

Lue myös:

SM-liigajoukkueille satojen tuhansien eurojen helpotukset Valtiokonttorilta – Tapparalle, HIFK:lle ja Pelicansille suurimmat potit

SM-liigan puheenjohtaja vahvistaa, että Liiga on valmis pelaamaan kauden loppuun myös tyhjille katsomoille: "Meidät on pakotettu muuttamaan mieltä"

JYP jatkoi valmentajiensa lomautuksia – pelaajien palkkoja leikataan