Koronatartunnan saanut Satasairaalassa henkilökunnan jäsen on altistanut 13 henkilökuntaan kuuluvaa ja yhden potilaan lastenklinikalla. Tartunnan saanut henkilö on ollut töissä oireettomana perjantaina.

Karanteenien takia kiireettömiä lastenklinikan aikoja joudutaan siirtämään. Tartunnan riski on kuitenkin ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälän arvion mukaan pieni, koska sairastunut on käyttänyt suojia ohjeiden mukaan.

Osa karanteeniin asetetusta henkilökunnasta on jo saanut ensimmäisen koronarokotteen, mikä voi vähentää sairastumisriskiä.

Tilanne heikentynyt

Satakunnan koronatilanne on viime viikkoina pahentunut. Uusitalo-Seppälän mukaan pahin tilanne on tällä hetkellä Raumalla ja Pohjois-Satakunnassa.

Raumalla on kahden viikon aikana todettu 54 koronatartuntaa ja toiseksi pahiten kärsineellä paikkakunnalla Karviassa 14. Porissa tartuntoja on ollut yhdeksän, Kankaanpäässä ja Jämijärvellä neljä.

Koronan ilmaantuvuus Satakunnassa on maanantaina noin 41 tapausta 100 000 asukasta kohti kahden viikon ajanjaksolla.

Ikäihmiset vielä säästyneet

Sairastuneet ovat kaikeksi onneksi olleet toistaiseksi nuorehkoja. Siksi sairaalahoidossa Satasairaalassa on vain yksi potilas.

– On kriittistä pyrkiä estämään epidemian leviäminen iäkkäisiin ja rikiryhmien potilaisiin. On myös muistettava, että myös nuoret henkilöt voivat sairastua vakavasti. Lisäksi osa lievemmänkin taudin sairastaneista kärsii pitkittyneistä toimintakykyä haittaavista oireista, vaikka valtaosa paranee taudista ongelmitta, Uusitalo-Seppälä muistuttaa.

Epidemia maakunnassa on kiihtymisvaiheessa, Rauman seudulla lähellä leviämisvaihetta.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta Satakunnassa tästä linkistä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta