Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin seutu siirtyy koronapandemiassa kiihtymisvaiheeseen.

Viikonlopun tartunnanjäljityksen jälkeen sairaanhoitopiiri Sosterille on selvinnyt, että viime viikon tiistaina järjestettyyn opiskelijailtaan liittyy kaikkiaan 19 koronavirustartuntaa. Kaksi tartunnoista on todettu ulkopaikkakunnalla. Sairaanhoitopiiri kertoo myös, että ensimmäiset tartunnat kyseisessä ketjussa ovat tapahtuneet jo ennen opiskelijailtaa.

Sairaanhoitopiirin tiedossa on myös toinen tartuntaketju, joka on saanut alkunsa tiistaina Kososen liikenteen bussivuorolla välillä Helsinki–Savonlinna. Ketjussa on todettu tähän mennessä yhteensä kolme tartuntaa.

Bussiketjuun liittyen on ilmennyt runsaasti altistumisia. Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri suosittaa, että kyseisellä bussivuorolla matkustaneet jäävät välittömästi omaehtoiseen karanteeniin ja hakeutuvat lievissäkin oireissa koronatestiin. Altistumisketjuista voi lukea sairaanhoitopiirin omilta sivuilta.

Karanteenissa on Itä-Savon alueella tällä hetkellä noin 300 henkilöä.

Kiihtymisvaihe tuo mukanaan uusia rajoituksia

Kiihtymisvaiheessa korkeakoulut kuten Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk siirtyvät etäopetukseen. Sosterin alueella suositetaan myös vapaan sivistystyön oppilaitosten kuten kansanopistojen siirtymistä etäopetukseen.

Kiihtymisvaihe rajoittaa myös aikuisten sisätiloissa tapahtuvaa harrastustoimintaa. Sosteri suosittaa, että joukkue- ja kontaktilajit ovat tauolla kiihtymisvaiheen ajan.

Sosterin alueella on edelleen voimassa aluehallintoviraston 20 henkilön rajoitus yleisötilaisuuksiin ja tapahtumiin. Lisäksi alueella on voimassa Sosterin suositus enintään 10 hengen määrästä yksityistilaisuuksissa.

Kiihtymisvaiheen suositukset astuvat voimaan tänään ja ovat voimassa ainakin kaksi viikkoa. Suositusten jatkoa tarkastellaan 15. päivä helmikuuta.

JUTUN OTSIKKOA KORJATTU 1.2.2021 kello 13:53 Otsikossa väitettiin aiemmin alueelta löytyneen 19 uutta koronavirustartuntaa. Oikeasti opiskelijajuhlien tartuntaketjuun liittyy kaikkiaan 19 koronavirustartuntaa.

Lue myös:

Jälleen kaksi koronavirustartuntaa todettu Savonlinnan opiskelijaillanviettoon liittyen – karanteeniin asetettu miltei 90 henkeä

Savonlinnan seudulla tiukennettiin ryhmäharrastusta ja -tapahtumia koskevia suosituksia

Savonlinnassa järjestetyn opiskelijaillan tiimoilta todettu uusia koronavirustartuntoja

Xamk siirtyy etäopetukseen koronatilanteen pahentuessa – tartuntojen jäljitys vasta alussa

Savonlinnassa kaksi koronatartuntaa – ravintolassa järjestetyssä opiskelijaillassa on voinut altistua virukselle