TAYSin keskussairaalassa ja Hatanpään sairaalassa löytyi loppuviikolla kahdeksan koronatartuntaa lisää.
Kolme oli Hatanpään neurologian osaston potilailla, yksi työntekijällä. Neljä muuta ovat TAYSin syöpäosaston työntekijöitä. Uudet tartunnan saaneet olivat valmiiksi karanteenissa.
TAYSin keskussairaalan syöpäosastolla ei ole toistaiseksi toimintaa. Hatanpään neurorologiassakin hoidetaan vain negatiiviseksi todettuja karanteenipotilaita. Positiiviset ovat muilla osastoilla tai kotona.
Koronavirus voi olla vaarallinen syöpäpotilaille.
Tartuntaketju paljastui viime viikolla koronatesteissä. Se lähti liikkeelle todennäköisesti oireettomasta koronainfektiosta.
Tartuntaketjussa on tähän mennessä löytynyt 24 tapausta.
Näistä kymmenen tartuntaa on todettu potilailla: seitsemän neurologisella osastolla ja kolme syöpäosastolla. Henkilökunnan tartuntoja on yhteensä 14, joista kuusi neurologisella osastolla ja kahdeksan syöpäosastolla.
Infektio-osaston ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi viime viikolla, että henkilökunta ei ole liikkunut osastojen välillä. Tartuntaketjun epäillään tulleen osastolta toiselle siirtyneen oireettoman potilaan mukana.
– Virus on kovin petollinen, emmekä tarkkaan tiedä, mistä se tuli alun perin, Syrjänen kertoi.
Seulonta jatkuu, lisätietoja odotetaan tiistaiksi.
Lue lisää:
Koronavirus pääsi sairaalan syöpäosastolle Tampereella, ja usea sai tartunnan – lääkäri: "Virus on kovin petollinen"