Vaasan keskussairaalassa todettiin perjantaina 29.1. kaksi uutta tartuntaa potilaina olleilla henkilöillä.

– Kahdella vaasalaisella potilaalla on todettu tartunta. Tartunta on saatu todennäköisesti sairaalasta, toteaa Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta.

Tartuntoja todettiin aikaisemmin kuudella Vaasan keskussairaalassa työskentelevällä henkilöillä sekä sairaalassa hoidettavilla potilailla kahdella eri osastolla.

Sairaanhoitopiirin mukaan virukselle altistuneet noin kolmekymmentä henkilöä on asetettu karanteeniin. Potilaille, joita asia koskee, ja heidän omaisilleen on tiedotettu asiasta.

Sairaala nosti valmiustasoa, mutta lääkäri on toiveikas

Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu perjantaina seitsemän uutta koronatartuntaa.

– Määrää voi pitää huojentavana tämän viikon jälkeen, kun on ollut pelkkää alamäkeä niin sanotusti. Meillä on kuitenkin se kokemus, että yksi päivä tulee vähemmän positiivisia ja seuraavana päivänä on paljon. Keskimääräinen luku on ollut 10 ja 15 välillä viime päivät, kertoo johtajaylilääkäri Peter Nieminen Vaasan sairaanhoitopiiristä.

Koronatestien tuloksissa on Heikki Kaukorannan mukaan kuitenkin tällä hetkellä viivettä, minkä arvioidaan johtuvan Jyväskylän tilanteesta.

Peter Nieminen arvioi, että Vaasan keskussairaalan toiminta jatkuu melko normaalina ensi viikolla. Sairaala tiedotti eilen perjantaina, että kirurginen osasto A3 suljetaan toistaiseksi ja osaston potilaat hoidetaan eristettyinä muilla osastoilla.

– Väkeä on tällä hetkellä karanteenissa vähän kuin varmuuden vuoksi, ja kun heitä testaillaan, niin varmasti pystytään palaamaan ainakin osittain normaalimpaan suuntaan toiminnassa. Esimerkiksi leikkaustoimintaan ei ole suunnitteilla suuria muutoksia ainakaan tämän hetkisen tiedon mukaan, Nieminen kertoo.

Lue seuraavaksi: Sairaalan koronatartunnat vaikuttavat Vaasan keskussairaalan toimintaan: karanteenissa 30, osastojen toimintaan muutoksia ja sairaalan valmiutta nostettiin

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23 saakka.