Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen perjantaina 29.1. 10 uutta koronatartuntaa. Viisi tartunnan saaneista henkilöistä on ollut jo karanteenissa ja viisi tartuntaa ovat uusien tartuntaketjujen aihioita.

– Eilen todettiin poikkeavan paljon tartuntoja. Tartunnat ovat eri puolilla maakuntaa, mutta keskittymä on nyt ollut kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueelle, eli käytännössä Kauhavalle, sanoo ylilääkäri Matti Rekiaro Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksiköstä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

– Tartunnoista toinen puoli kytkeytyy toisiinsa, eli ovat joko perhe- tai lähipiirissä tapahtuneita, mutta yleensä ottaen tartunnoista on ulkomailta tai maakunnan ulkopuolelta tulleita tällä hetkellä. Toinen erityispiirre on se, että tässä on aika suuri määrä joutunut henkilöitä karanteeniin, esimerkiksi Kauhavalla. Tartunnan lähteet ovat moninaisia, ja pääosin maakunnan ulkopuolelta, hän jatkaa.

Kauhavalla tuli eilen perjantaina 29.1. ilmi koronaviruksen tartuntaketju, johon kuuluu tämänhetkisten tietojen mukaan 5 koronapositiivista henkilöä sekä yli 100 altistunutta.

Tartuntaketjut on saatu selville Rekiaron mukaan hyvin.

– Noin 90 prosenttia todetuista tartunnoista on saatu meillä jäljitettyä ja yleensä pysäytettyäkin hyvin, mutta kokonaisuutena alkuvuosi on huolestuttava, koska tartuntamäärät ovat lähteneet kasvuun, Rekiaro toteaa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä varmistui torstaina 28.1. alueen ensimmäinen koronaviruksen virusmuunnos. Virusmuunnoksia ei ole todettu lauantaihin 30.1. mennessä enempää.

Vaasan tilanteeseen reagoidaan

Vaasan sairaanhoitopiiri siirtyi eilen perjantaina koronapandemian leviämisvaiheeseen. Etelä-Pohjanmaan alueellisen yhteistyöryhmän Nyrkin suositukset pysyvät samana kuin ennen, eli matkustamista erityisesti maakuntien rajojen yli toisiin maakuntiin tulisi tehdä vain välttämättömin perustein.

– Nyt kun Vaasan sairaanhoitopiiri ajautui uudelleen leviämisvaiheeseen, suositusten merkitys on korostunut entisestään. Tämä tarkoittaa siis myös sitä, että ihmisten väliset kontaktit pitäisi saada minimiin, Rekiaro muistuttaa.

Etelä-Pohjanmaan alueella tartuntojen kokonaismäärä on nyt 519. Uusia koronaan liittyviä kuolemia ei ole alueella todettu. Sairaalahoidossa on 1-3 ihmistä.