Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on todettu torstain ja perjantain aikana 33 uutta koronavirustartuntaa. Perjantaina sairaanhoitopiiri siirtyi epidemian leviämisvaiheeseen.
Tartuntoja on todettu myös kuudella Vaasan keskussairaalassa työskentelevällä henkilöillä sekä sairaalassa hoidettavilla potilailla kahdella eri osastolla.
Sairaanhoitopiirin mukaan virukselle altistuneet noin kolmekymmentä henkilöä on asetettu karanteeniin. Potilaille, joita asia koskee, ja heidän omaisilleen on tiedotettu asiasta.
Vaikutusta sairaalan toimintaan
Tartunnoilla ja altistumisilla on vaikutusta Vaasan keskussairaalan toimintaan ja se aiheuttaa tilapäisiä muutoksia vuodeosastopaikkoihin, yksikköjen toimintaan ja elektiiviseen toimintaan.
Sairaala tiedottaa, että kirurginen osasto A3 suljetaan toistaiseksi ja osaston potilaat hoidetaan eristettyinä muilla osastoilla.
Keskussairaalan valmiustilaa on nostettu tehostetun valmiuden tilaan.
Virukselle altistuneet henkilöt on asetettu karanteeniin ja myös virukselle edes mahdollisesti altistuneita henkilöitä testataan matalalla kynnyksellä. Opiskelijaharjoittelut ja kaikki koulutukset on keskeytetty 14. helmikuuta saakka.
Lisäksi sairaala muistuttaa siitä, miten tärkeää on, että ulkopuoliset vierailijat käyttävät kasvomaskia, huolehtivat käsihygieniasta ja pitävät kahden metrin suojaetäisyyden muihin henkilöihin. Omaisia pyydetään harkitsemaan vierailun välttämättömyyttä.
Lue seuraavaksi:
Närpiössä Pohjanmaalla on viisi koronaviruksen muunnostapausta – ylilääkäri: viruksen kantaja saapui autolla Suomeen ulkomailta
Pohjanmaan koronatilanne paheni jälleen – taas leviämisvaiheeseen siirtynyt alue ottaa käyttöön epidemialuokituksen vahvimmat suositukset