Savonlinnassa alkuviikosta järjestetyn opiskelijaillan tiimoilta on paljastunut uusia koronavirustartuntoja.

Kaksi tartunnoista liittyy Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin opiskelijailtaan, joka järjestettiin viime tiistaina ravintola Beats Clubissa. Myös kolmas tartunta liittyy sairaanhoitopiirin mukaan todennäköisesti samaan tartuntaketjuun, mutta sen jäljitystyö on vielä kesken.

Eilen sairaanhoitopiiri kertoi kahdesta koronatartunnasta Savonlinnassa liittyen samaan opiskelijailtaan. Ketjussa on todettu myös sairaanhoitopiriin mukaan kolmas koronatartunta, joka on todettu sairastuneen henkilön kotipaikkakunnalla Itä-Savon alueen ulkopuolella. Kaikkiaan ketjussa on todettu tähän mennessä kuusi tartuntaa.

Karanteeniin on asetettu tartuntaryppään vuoksi noin 90 henkilöä. Altistuneita on sairaanhoitopiirin mukaan ravintolailtaan liittyen noin 150.

Sairaanhoitopiirin suositus on, että kaikki tapahtumassa olleet jäävät välittömästi omaehtoiseen karanteeniin. Karanteenin pituus on 14 vuorokautta altistumispäivästä alkaen.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Savonlinnan kampus siirtyy Sosterin suosituksesta etäopetukseen tänään. Tartuntaryppään vuoksi Sosterissa on myös keskeytetty Xamkin opiskelijoiden työharjoittelu helmikuun 10. päivään saakka.

Johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen sairaanhoitopiiristä sanoo, että testejä on otettu runsaasti ja testaaminen jatkuu parhaillaan. On todennäköistä, että uusia tartuntoja ketjuun liittyen vielä ilmaantuu.

Lue myös:

Savonlinnassa kaksi koronatartuntaa – ravintolassa järjestetyssä opiskelijaillassa on voinut altistua virukselle

Xamk siirtyy etäopetukseen koronatilanteen pahentuessa – tartuntojen jäljitys vasta alussa