Pirkanmaalta on löydetty kaksi uutta virusmuunnoksen aiheuttamaa koronatapausta. Yhteensä tapauksia on nyt viisi.

Uudet virusmuunnoksen aiheuttamat koronatartunnat ovat niin sanottua Etelä-Afrikan kantaa.

Infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen uskoo, että virusmuunnoksiin liittyvät ketjut ovat tällä hetkellä hallinnassa.

– Tapaukset ovat jo aiemmin löytynyttä rypästä ja sillä tavalla se on ollut hallinnassa, että ei ole leviämistä ryppään ulkopuolelle, Syrjänen sanoo.

THL kertoi eilen, että Pirkanmaalta olisi löytynyt kuusi virusmuunnostapausta. Syrjäsen mukaan THL:n tieto on väärä.

– Kuudes tapaus on jonkin muun sairaanhoitopiirin tulos, Syrjänen arvioi.

Pirkanmaalta on tähän mennessä löytynyt yksi Britannian kantaa oleva muunnos.

TAYSin tartuntaketjussa yksi uusi tapaus

Taysin syöpäosastolla ja Hatanpään kuntoutusosastolla levinnyt tartuntaketju on laajentunut yhdellä tapauksella.

Jaana Syrjäsen mukaan tartunta on löydetty nyt yhdeltä Hantanpään osaston potilaalta. Kaikkiaan sairaalaryppäässä on nyt 16 tartuntaa.

TAYS kertoi keskiviikkona, että korona on päässyt leviämään yhdellä syöpäosastolla ja Hatanpään sairaalan kuntoutusosastolla.

Aluksi koronapositiivisia oli 12, torstaina luku nousi 15:een ja nyt ketjussa on 16 tapausta. Sairastuneissa on sekä potilaita että henkilökuntaa. Seulonta osastoilla jatkuu.

TAYSin laajalla erityisvastuualueella on kirjattu 53 koronaan linkittyvää kuolemaa, mikä on kaksi aiempaa enemmän. TAYSin mukaan kumpikaan kuolemista ei ole sattunut Pirkanmaalla, vaan erityisvastuualueen muissa sairaanhoitopiireissä Kanta-Hämeessä tai Etelä-Pohjanmaalla.

Lue myös:

Pirkanmaalla 16 uutta koronatartuntaa: TAYSin alueella kaksi uutta kuolemaa

TAYSin sairaalan koronaketjussa kolme uutta tartuntaa – kaikkien syöpähoidot saatu turvattua, vaikka yksi osastoista on ajettu alas

Virusmuunnos yllätti Suomen laboratoriot – tuloksia odoteltu jopa viikkoja, vasta hiljalleen tietoja aletaan saada useammasta laboratoriosta

Pirkanmaalla kahdeksan uutta koronatartuntaa: sairaalahoidossa olevien määrä nousi

Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 20.12.2021