Närpiössä Pohjanmaalla on varmistunut perjantaihin mennessä yli 5 koronan virusmuunnostapausta.
Närpiön kaupungin vs. ylilääkäri Anna-Maria Sandberg kertoo, että kahden viikon aikana kaupungissa on todettu 13 uutta koronavirustapausta. Hänen mukaansa tapauksista yli viidessä on kyse virusmuunnoksesta.
– On todettu siis, että meillä on Britannian variantti täällä menolla. Se on varmaan tullut ulkomailta, mutta tarkkaan ei voida sanoa.
– Vaikea sanoa [tarkkaa määrää], mutta enemmän kuin viisi on ainakin.
Närpiön terveysviranomaiset ovat sulkeneet Pirttikylässä sijaitsevan päiväkodin ja koulun perjantaista alkaen. Sandbergin mukaan kyse on viruksen leviämistä ennalta ehkäisevästä päätöksestä. Esikoulu ja koulu ovat siirtyneet etäopetukseen.
– Pelkoa on, sillä virusmuunnos tarttuu herkemmin.
Ylilääkäri Juha Salonen Vaasan sairaanhoitopiiristä vahvistaa, että myöhään torstai-iltana on tullut tieto siitä, että Närpiössä on todettu virusmuunnosta.
Anna-Maria Sandberg uskoo, että kaikki altistuneet on tavoitettu. Hänen mukaansa töitä altistuneiden selvittämiseksi ja tavoittamiseksi on tehty lähes vuorokauden ympäri.
Päiväkodin ja koulun sulkemisesta kertoi ensin sanomalehti Syd Österbotten.
Vaasan sairaanhoitopiirissä on aiemmin varmistunut 6 virusmuunnostapausta.
Lue seuraavaksi: Vaasassa lisää koulualtistumisia – lyseon lukiossa pohditaan koulunkäynnin jatkoa
Useita tartuntoja
Närpiön kaupunki tiedottaa nettisivullaan, että eiliseen torstaihin mennessä tiedossa on yli viisi aktiivista tapausta, ja uusien testitulosten saapuessa pelkona on, tartuntoja todetaan lisää.
Tartunnan saaneiden näytteet on lähetetty analysoitavaksi, jotta saadaan selville, onko kyseessä uusi virusmuunnos, jonka arvioidaan siirtyvän helpommin ihmiseltä toiselle.
Uudet koronatapaukset ovat peräisin tartuntaketjusta Närpiön pohjoisosassa, tiedottaa kaupunki.
Joitakin kymmeniä altistuneita henkilöitä on asetettu karanteeniin. Tartuntojen jäljittäminen on suurelta osin sujunut hyvin, ja tartunnan saaneiden kanssa tekemisissä olleet henkilöt on voitu asettaa karanteeniin.
Katso täältä Ylen korona-aiheisia uutisia maakunnittain koottuna.