Kouvolassa on ollut koronapandemian aikana lähes 30 koulu- tai päiväkotialtistusta koronavirukselle.
Näistä suurin osa on ollut kaupungin toimipisteissä ja muutama yksityisissä toimapaikoissa.
Vajaan vuoden aikana yhteensä lähes 900 henkilöä on asetettu karanteeniin kouluissa tai päiväkodeissa tapahtuneiden altistumisten vuoksi.
Tiedossa on tällä hetkellä kolme koulusta tai päiväkodista saatua jatkotartuntaa. Niistä kaksi on tarttunut aikuiselta aikuiselle ja yksi oppilaalta oppilaalle.
– Kouluissa on viime viikkojen aikana ollut useita altistuksia, sillä myös tartuntoja on Kouvolassa todettu paljon, Kouvolan kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén sanoo tiedotteessa.
Esimerkiksi viime ja tällä viikolla kahdeksassa kouvolalaiskoulussa on todettu koronavirustartunta. Kouluista kahdessa altistumisia on ollut useammassa luokassa. Tällä hetkellä karateenissa on altistumisten vuoksi noin 150 henkilöä.
Tilanne kouluissa voi muuttua nopeasti
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan varhaiskasvatuksessa tai koulussa koronavirukselle altistuneilla vain pienellä osalla on todettu jatkotartuntoja Suomessa.
THL:n mukaan altistumisen jälkeen tartuntariski koulussa on selvästi pienempi kuin tartuntariski muissa korona-altistuksissa.
Toistaiseksi peruskoulut ovat olleet Suomessa lähtökohtaisesti lähiopetuksessa. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti.
Esimerkiksi Pyhtää ilmoitti, että siellä Huutjärven koulu siirtyy määräajaksi etäopetukseen koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
Kouvolassa koulu siirretään heti etäopetukseen, jos jossain koulussa tulee epäily koronaviruksen laajemmasta leviämisestä.
– On mahdollista, että illalla tai viikonloppuna tulee tieto siitä, että luokkia tai mahdollisesti jossain tapauksessa kokonaisia kouluja joudutaan siirtämään etäopetukseen välittömästi, Kouvolan kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén puolestaan sanoo tiedotteessa.
Lue myös:
Eskolanmäen ja Mansikkamäen kouluissa korona-altistuksia Kouvolassa – useita kymmeniä asetettu karanteeniin
Kouvolassa kolmessa koulussa altistumisia koronalle – 100 ihmistä karanteeniin
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa: Karjalan prikaatissa jälleen uusia tartuntoja, yhteensä 38 varusmiestä sairastunut