Jyväskylässä todetut koronatartunnat heijastuvat myös Etelä-Savon alueelle, kerrotaan kuntayhtymä-sairaanhoitopiiri Essotesta.
Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo, että kymmeniä ihmisiä on jouduttu asettamaan sairaanhoitopiirin alueella karanteeniin heidän altistuttua koronapositiiviselle keskisuomalaisille henkilöille. Toistaiseksi merkkejä koronan leviämisestä maakuntaan ei ole.
Eilen Jyväskylän kaupunki tiedotti koronatilanteensa muuttuneen vakavaksi, koska kaupungissa ilmeni saman päivän aikana 106 uutta tartuntaa. Pahentunut tilanne naapurissa herättää huolta kuntayhtymässä.
– Totta kai se herättää huolta. Itse asiassa Jyväskylä on ollut meille tärkeimpiä heijastusmittareita. Sinne on hyvin paljon työmatkaliikennettä ja harrastusliikennettä Etelä-Savon puolelta.
– Hyvä puoli on ollut se, että rajoitustoimet ovat olleet nopeita ja olemme saaneet nopeasti tietoon meidän alueen altistumisia ja pystytty toimimaan. Kyllä tämä silti huolen herättää.
Seppälä pitää mahdollisena, että pahimmassa tapauksessa koronatilanne voi pahentua äkisti myös Essoten sairaanhoitopiirin alueella.
– Tietysti Jyväskylän tapaukset ovat liittyneet isoihin joukkoaltistuksiin ja me nyt seurataan jatkuvasti tiukalla kammalla Etelä-Savon tilannetta. Toivottavasti tämänlaisia joukkotilanteita ei tulisi, mutta kyllähän se on mahdollista. Tilanne voi hyvinkin elää, jos pahaan kohtaan pääsee tartuntoja tulemaan ja varsinkin jos joukkoaltistumisia tapahtuu eikä rajoituksia tai suosituksia noudateta.
Lue myös:
Jyväskylässä koronalinkona toiminut ravintola sulkee ovensa
Jyväskylä pohtii nyt toimia koronaryöpsähdyksen suitsimiseksi – Keskiviikkona ennätykselliset 106 tartuntaa ja luku saattaa vielä nousta
Jyväskylässä ennätysmäärä koronatartuntoja, keskiviikkona ainakin 106 uutta tartuntaa – "Tilannekuva on huono", sanoo vastaava lääkäri