Pirkanmaan päiväkohtainen koronaluku nitkahti selvästi ylöspäin rauhallisen alkuviikon jälkeen.

TAYS kertoi tänään 24 uudesta koronatapauksesta. Se on yhtä paljon kuin koko alkuviikon luku.

Fimlab tutki alueelta 1 309 näytettä.

TAYS selvittää sairaalassa levinnyttä koronaketjua

Eilen Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi, että kahdella TAYSin osastoilla on havaittu koronatartuntoja.

Koronavirustapaukset on todettu TAYS Keskussairaalan syöpätautien osastolla (RS2) ja TAYS Hatanpään neurologisella osastolla (HNE2).

Koronatartunnat on todettu syöpätautien osastolla hoidetuilla kahdella potilaalla ja neljällä hoitohenkilökuntaan kuuluvalla työntekijällä. Hatanpään neurologisella kuntoutusosastolla tartunta on todettu kolmella potilaalla ja kolmella työntekijällä.

Koronavirus voi olla erityisen vaarallinen riskiryhmille, kuten syöpäsairaille. Osalla potilaista tartunnat ovat olleet oireettomia, osalla oireet ovat olleet pahemmat.

– Tämä on todella huolestuttava tilanne. Teemme kaiken mahdollisen, että tartunnat jäävät tähän, infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi Ylelle.

TAYS on kertonut seulovansa nyt kyseisten osastojen potilaita ja henkilökuntaa mahdollisten uusien tapausten varalta.

Lue lisää:

Koronavirus pääsi sairaalan syöpäosastolle Tampereella, ja usea sai tartunnan – lääkäri: "Virus on kovin petollinen"

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.