Työttömien määrä Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 30 900 työtöntä työnhakijaa. Koko maassa työttömien määrän kasvu johtui edelleen lomautettujen määrän kasvusta. Lomautetut lasketaan tilastointitavassa työttömiksi.

Joulukuun aikana työttömien määrä kasvoi 5 700 henkilöllä. Määrän kasvu johtuu vuodenvaihteeseen ajoittuvista lomautuksista ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä.

Työttömyysluvut kertovat edelleen tarinaa koronaviruksen iskemisestä Suomeen. Vuoden 2019 joulukuussa työttömien määrä oli 21 700, eli vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli nyt 9 200, eli 43 prosenttia enemmän. Lomautettujen määrä oli joulukuun lopussa moninkertainen vuotta aiemaan verrattuna.

Työttömien osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa Varsinais-Suomessa 13,5 prosenttia, kun koko maassa luku oli 13,6. Varsinais-Suomen luku oli 4 prosenttiyksikköä vuotta aiempaa suurempi.

Poikkeuksena kasvaneissa työttömyysluvuissa oli Vakka-Suomen seutu, jossa työttömien määrä väheni 25 prosenttia. Vakka-Suomi oli maan ainoa seutukunta, jossa työttömien määrä väheni vuoteen 2019 verrattuna.