Poriin on kirjautunut virheellisesti 16 uutta koronatartuntaa keskiviikkona. Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoo, että suurin osa tartunnoista liittyy Rauman telakan tartuntaketjuun.
Raumalla tartunnan saaneet telakan alihankkijat työntekijät asuvat Raumalla, mutta koska heidän testinsä on tutkittu Porissa eikä heillä ole vakituista asuinpaikkaa Suomessa, heidän tartuntatietonsa kirjautuvat Poriin. Keskiviikkona Poriin kirjautuneista tartunnoista todellisuudessa vain muutama on todettu porilaisilla.
Satasairaala on pyytänyt THL:ää korjaamaan tiedon.
Koronatilanne pahenee Satakunnassa
Ulkomaalaisten henkilöiden tartuntojen kirjautuminen testauspaikkakunnalle aiheuttaa eron myös THL:n ja Satasairaalan ilmoittamien Satakunnan koronalukujen kokonaismäärässä. Esimerkiksi eilen keskiviikkona Satakunnassa oli koronakartan perusteella 443 tartuntaa, Satasairaalan omien tilastojen mukaan 480.
Torstaina THL kertoo Satakunnan tartuntaluvuksi 462.
Satasairaalan mukaan Satakunnan koronatilanne on heikkenemässä. Maakunta siirtyy torstaina todennäköisesti epidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen.
Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä korostaa koronaohjeiden noudattamisen ja testeihin hakeutumisen merkitystä, jotta koronatilanne ei pahene entisestään.
Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta Satakunnassa tästä linkistä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta