Pääkaupunkiseudun kaupunkien ja hallituksen tuoreet koronan torjuntalinjaukset poikkeavat toisistaan.

Pääkaupunkiseutu päätti keskiviikkona avata rajatusti kuntien omistamia lasten ja nuorten harrastustiloja käyttöön taas helmikuussa. Teko on vastoin hallituksen linjausta siitä, että nykyisessä tautitilanteessa rajoituksia ei pitäisi höllentää.

Pääkaupunkiseudun kaupungit keulakuvanaan Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvioivat, että lapset ja nuoret ovat koronakriisissä erityisen haavoittuvia ja harrastustilojen kiinni pysymisellä on huono vaikutus heidän hyvinvointiinsa.

Helsinki, Espoo ja Vantaa siis uhmaavat hallituksen ohjeita. Lisäksi kaupungit uhmaavat alueen sairaanhoitopiirin sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemusta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) on eri linjoilla kuin kaupungit. Hus ei olisi vielä avannut kaupunkien harrastustiloja lapsien ja nuorten seurakäyttöön.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tukee hallituksen näkemystä, jota laitos toki on itse ollut asiantuntijaelimenä pohjustamassa. THL:n mukaan nykyisiä rajoitustoimia olisi aihetta jatkaa, koska on riski epidemian kiihtymiseen ja virusmuunnoksen leviämiseen.

Sanna Marin ja Jan Vapaavuori antavat eri ohjeet harrastuksista

Kaupunkien linjaus tarkoittaa, että lasten ja nuorten harrastusryhmät pääsevät taas kuntien hallitsemiin saleihin treenaamaan rajatusti. Koripalloa ei saa pelata, mutta pallon heittoa koriin saa harjoitella, kunhan turvavälit pysyvät kunnossa ja maskit kasvoilla pukuhuoneissa.

Koronan leviämisvaiheessa olevassa Turussa on sama käytäntö. Turussa nuoret judokat voivat vetää fysiikkatreeniä, mutta otella ei saa.

Kunnat siis asettivat tärkeämmäksi pitkän aikavälin haittojen ehkäisyn kuin lyhyen aikavälin koronan torjuntatoimen: lasten ja nuorten korona-ahdistusta haluttiin helpottaa ja avattiin rajatusti harrastustiloja.

Pääkaupunkiseutu teki sen, mitä hallitus vasta harkitsee. Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren viesti on eri kuin pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.).

Ohje koronan torjuntaan vaihtelee siis sen mukaan, keneltä kysyy. Tilanne ei ole ihanne missään kriisiviestinnän käsikirjassa, mutta toki demokratiassa sallittua. Vyyhdestä puuttuu enää presidentti Sauli Niinistön ärähdys.

Kysymys on kuntien ja alueiden itsehallinnosta silloin, kun valtaa ei ole keskitetty hallitukselle ja ministeriöille. Suomi ei ole nyt virallisesti poikkeusoloissa, mutta poikkeuksellinen aika on jatkunut kohta vuoden.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Helsinki ja hallitus ovat erimielisiä koronatorjunnasta. Jan Vapaavuori on aiemminkin painottanut lievempiä rajoituksia ja hallitus puolestaan etunojaa, ettei kriisi pahene entisestään.

Hallituksessa SDP:llä ja keskustalla näkemyseroja harrastuksista

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan avaaminen on ollut erimielisyyden aihe myös hallituspuolueiden kesken.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko olisi halunnut avata lasten ja nuorten ryhmäharrastuksia sisätiloissa mahdollisesti jo helmikuussa. SDP:n perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ja hänen johdollaan sosiaali- ja terveysministeriö pitävät liikettä liian suurena riskinä.

Hallitus siirsi lasten ja nuorten harrastustoiminnan avaamisen jatkovalmisteluun. Pääkaupunkiseudun kunnat siirsivät lapset ja nuoret kaduilta harrastussaleihin. Lähiviikkoina nähdään, oliko ratkaisu oikea terveysturvallisuuden näkökulmasta.

Jos hallituksen ja sairaanhoitopiirin pelko virusmuunnosten nopeasta leviämisestä käy toteen, harrastustilojen rajattukin avaaminen voi olla kohtalokasta. Jos taas kaupunkien arvio harrastustoiminnan vähäisestä merkityksestä viruksen leviämisessä osoittautuu oikeaksi, helpottuu joidenkin nuorien korona-ahdistus.

Kyse on päätöksenteon tasapainoilusta hankalassa tilanteessa.

Samalla kun Helsinki, Espoo ja Vantaa uhmaavat hallituksen koronalinjaa, ratkaisu nostaa hallituksen sisäiset näkemyserot koronantorjunnasta esiin.

Jos ynnää viimeaikaisia koronatoimia yhteen, voi kuitenkin kysyä, ovatko rajoitukset kuitenkin enemmän tiukkenemaan kuin löystymään päin.

Hallitus rajoitti viime yöstä alkaen liikkumista Suomen raja-alueilla vain välttämättömään työmatkaliikenteeseen. Se on tiukennus Lapin länsirajalla, mutta myös pääkaupunkiseudun ja Viron välillä.

Juttua korjattu 27.1. klo 22.01: Toisin kuin jutussa aiemmin luki keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei johda opetus- ja kulttuuriministeriötä. Hän vastaa ministeriön nuoriso- ja liikunta-asioista. Ministeriötä johtaa opetusministeri Jussi Saramo (vas.).

Voit keskustella koronapäätöksistä torstaihin 28.1.2021 kello 23 asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.

Lue lisää:

Kausityövoimapäätös siirtyy, rokotuskorvaus työterveydelle – Marin lasten harrastusten avaamisesta: "Nykyisessä tautitilanteessa rajoituksia ei pitäisi höllentää", Saarikko ymmärtää päätöstä

Näin Helsingistä tuli hallituksen silmätikku – Vapaavuori on arvostellut koronatoimia keväästä lähtien, nyt ministerit näpäyttivät takaisin

Urheiluseuroissa iloitaan, kun hallien ovet aukeavat