Mielikuvat Kainuusta ovat parantuneet, selviää Kainuun liiton teettämästä tutkimuksesta. Koronavuosi ja tämän ajan trendit ovatkin luoneet Kainuulle ison mahdollisuuden.
– Oli yllättävää, miten myönteisenä Kainuu nähtiin tutkimuksessa. Lähes 60 prosenttia ajatteli, että heidän mielikuvansa Kainuusta on hyvin myönteinen. Puolella vastaajista mielikuva tuli kokemuksen kautta ja osalla perustui mielikuvaan, sanoo Kainuun Liiton aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen.
Puhdas luonto, metsät ja maisemat nousivat tutkimuksessa selkeästi positiivisina asioina esille. Myös monet matkailukohteet olivat vastaajien mieleen.
Komulaisen mukaan nuorten mielikuvat ja esimerkiksi muuttohalukkuus alueelle ovat myös yllättävän korkeat, kun taas yrittämisen, opiskelun ja työssäkäynnin imago on Kainuussa yhä haastava.
– Kainuun tunnettavuus on kasvanut, mutta toki meillä on vielä paljon tekemistä, jotta Kainuu tunnettaisiin paremmin koko Suomessa. Meidän tulisi kehittää kiinnostavuutta edelleen asuinpaikkana, vapaa-ajan paikkana ja opiskelupaikkana.
Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluna ja siihen saatiin reilut 1 000 vastausta joulu–tammikuun aikana. Kainuussa on tehty maakuntakuvatutkimuksia neljän vuoden välein vuodesta 2000 lähtien.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.