Raumalta on löytynyt kaksi virusmuunnoksen aiheuttamaa koronatartuntaa. Tartunnat on todettu jo tammikuun alkupuolella, mutta nyt ne ovat vahvistuneet virusmuunnoksen aiheuttamiksi.
– Kyse on kahdesta jo vanhemmasta tartuntatapauksesta, jotka liittyivät ulkomaanmatkailuun. Henkilöt testattiin heidän saapuessa Suomeen ja heidät määrättiin heti eristykseen. Jatkotartuntoja ei ole todettu, tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall sanoo Rauman kaupungin tiedotteessa.
Tapaukset eivät liity tällä viikolla tiedotettuihin telakan tartuntoihin, joiden selvittely on vielä kesken.
Satakunnassa on todettu yhteensä neljä virusmuunnostapausta. Uusi muunnos voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin.