Koronapandemia koettelee Suomen noin 180 kansalaisopistoa kovin eri tavoin. Joillekin pandemia näyttää olevan lähes kuolinisku, toiset taas selviävät helpommalla. Kaikki opistot joutuvat kuitenkin rajoittamaan tarjontaansa. Yle kartoitti kansalaisopistojen tilannetta erityisesti suurimpien kaupunkien osalta.
Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen sanoo, että opistoille tekee tiukkaa selvitä koronasta. Hänellä ei kuitenkaan ole tiedossa, että yhdenkään kansalaisopiston toiminta olisi kokonaan uhattuna.
Kansalaisopistot saavat valtiolta vapaan sivistystyön tukea. Tuen suuruus riippuu opetuksen määrästä. Kun opistot nyt joutuvat leikkaamaan opetustaan, huolena on, että valtion tuki laskee.
Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla toimivan Vanajaveden Opiston rehtori Outi Itäluoma kuvaa tilannetta dramaattiseksi. Kurssimaksuista tulevat tuotot putosivat viime vuonna yli 250 000 euroa, joka on noin neljännes kaikista kurssimaksutuotoista. Vanajaveden Opistossa on aloitettu tilanteen vuoksi yt-neuvottelut.
– Säästötarpeemme on noin 170 000 euroa. Voi käydä niin, että päivänvalo ei kohta enää paista, sillä jos koronan takia emme pysty tuottamaan tiettyjä määriä tunteja, valtionosuus voi laskea pysyvästi, Itäluoma murehtii.
Valtio lupailee helpotusta
Opetus- ja kulttuuriministeriössä tiedetään opistojen vaikea tilanne. Vapaan sivistystyön rahoituksesta vastaavan opetusneuvos Annika Bussmanin mukaan koronavuosi huomioidaan tulevissa rahoituspäätöksissä.
Esimerkiksi kesäyliopistojen kohdalla viime vuoden opetuksen määrä jätettiin laskuista tämän vuoden rahoituspäätöksiä tehtäessä. Kansalaisopistojen kohdalla vastaava harkinta tulee eteen ensi vuoden rahoituspäätöksien yhteydessä.
– Opetus- ja kulttuuriministeriön intressissä on, että poikkeusolot eivät vaikuta haitallisesti tuleviin vuosiin, kun kysyntää on koulutukselle. Poikkeusoloista johtuen on tehty paljon erilaisia järjestelyjä, jotta toiminta voisi jatkua ja rahoitus olisi turvattua, Bussman sanoo.
Kansalaisopistojen liiton mukaan opistojen toimintaa saatetaan tukea - viime vuoden tapaan - myös tänä vuonna erillisellä koronatuella, jonka haku alkaisi maalis-huhtikuussa. Kentällä tehdään parhaillaan esivalmisteluja tuen saamiseksi.
Annika Bussman toteaa, että ministeriössä tuesta ei toistaiseksi ole päätöstä.
Viime vuonna opistoille varatuista 21 miljoonasta koronaeurosta jäi myöntämättä noin viisi miljoonaa. Syynä oli Bussmanin mukaan se, että hakemuksia ei tullut riittävästi. Käyttämättä jäänyttä summaa ei kuitenkaan voida hänen mukaansa siirtää tämän vuoden budjettiin.
Opetuksen perumisista ja muutoksista myös riidelty
Verkkotarjonta on kasvanut kaikkialla maassa, mutta kaikkea opetusta ei voida kuitenkaan tarjota etänä. Vaikka luovuus kukoistaa, ja paikoin koulujen keramiikkapajat ovat siirtyneet oppilaiden keittiöihin, esimerkiksi puutöiden kursseja on ollut vaikea pitää videon välityksellä.
Näin on siksi, että opetuksessa tarvitaan luokkahuoneen koneita ja työkaluja sekä opettajan valvovaa silmää.
Samoin on joidenkin liikuntakurssien laita. Hämeenlinnalainen paikallislehti julkaisi tammikuussa mielipidekirjoituksen, jonka kirjoittaja oli pettynyt siihen, että hänen maksamansa vesijumppa muutettiin etänä pidettäväksi tuolijumpaksi.
– Tämä on suorastaan jo kuluttajien pettämistä. Vuoden 2020 keväällä jäi kahden kuukauden tunnit pitämättä ja niistä Vanajaveden Opisto ei pääsääntöisesti korvannut mitään, nimimerkki kirjoitti.
Kurssien laajamittainen peruminen onkin nostanut esiin kuluttajansuojan puuttumisen kansalaisopistojen kohdalla. Perumisia koskevat ehdot ovat opistokohtaisia ja käytännöt palautuksista ovat vaihdelleet.
Joissakin opistoissa on palautettu esimerkiksi yli 25 euroa ylittävät suoritukset ja toisissa rajana on ollut viisi euroa. Jotkut opistot taas jättivät korvaamatta tyystin viime vuonna peruttujen kurssien maksut. Perusteluna oli muun muassa se, että kooltaan suhteellisten pienten, mutta määrältään suurten maksujen palautus olisi ollut ylivoimainen prosessi.
– Opetustunnin hinta asiakkaalle on meillä 1,40 euroa, joten palautuksesta olisi tullut liian iso rumba, sanoo Turun suomenkielisen työväenopiston rehtori Sanna Orusmaa.
Toisaalta esimerkiksi Helsingissä, jossa tosin asiakaspalvelu on muita opistoja suurempi, palautettiin myös pienet summat, kertoo opiston rehtori Ville Ylikahri.
Poikkeuksellinen tilanne on poikinut jopa oikeusjuttuja. Hämeessä hallinto-oikeudelta odotetaan ratkaisua ainakin kahteen korvaamatta jäänyttä kurssimaksua koskevaan riita-asiaan.
Koulutuskuntayhtymä Tavastian hallitus perusteli viime lokakuussa korvausten palauttamatta jättämistä sillä, että maailmanlaajuista pandemiaa ja Suomen joutumista poikkeustilaan ei osattu ennakoida.
Toisessa oikeuteen jätetyssä valituksessa todetaan, että opiston kurssikertoja peruttiin kuitenkin jo ennen viime kevään valmiuslain käyttöönottoa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on katsonut, ettei se voi määrätä eikä edes ohjeistaa opistoja palauttamaan jo suoritettuja kurssimaksuja.
OKM:n vapaan sivistystyön asiantuntija Petra Heikkinen perustelee ministeriön vaiteliaisuutta asiassa sillä, että koronan iskettyä monet muut asiat menivät edelle. Hän vetoaa myös siihen, että alan keskusjärjestöiltä ei tullut toivetta istuutua saman pöydän ääreen keskustelemaan suosituksen laatimisesta.
– Lopulta kyse on siitä, että vapaassa sivistystyössä oppilaitosten ylläpitäjillä on valta ja vapaus päättää paljosta itsenäisesti ilman ministeriön ohjausta, verrattuna muihin koulutusmuotoihin, Heikkinen sanoo.
Oikeusministeriön työryhmä esitti viime vuonna säädettäväksi uuden lain asiakkaansuojasta julkisyhteisön järjestämissä palveluissa. Uudet säädökset koskisivat myös harrastuskursseja.
Kansalaisopistoissa tehtiin pikavauhdilla digiloikka
Koronarajoitukset ovat iskeneet opistojen toimintaan kautta maan. Esimerkiksi Tampereella peruttiin kolmannes noin 1 200 kurssista. Perumisista eivät kärsi vain oppilaat.
– Monille tuntiopettajille opettajuus on heidän päätyönsä ja päätoimeentulonsa, sekä vielä useammille todella olennainen osa sitä, sanoo Tampereen seudun työväenopiston rehtori Maija-Liisa Gröhn.
Espoossa työväenopiston osallistujamäärä putosi viime vuonna vain noin viidellätuhannella vuotta aiemmasta. Suuremmilta vaurioilta pelasti nopea digiloikka, jollainen tehtiin myös Helsingissä.
Suomen suurimman kunnan eli Helsingin suomenkielisen työväenopiston verkkokurssien määrä kasvoi koronan takia noin tuhat prosenttia aiemmasta. Etäkursseja piti olla viime vuonna 50, mutta lopulta niitä järjestettiin 1 600.
Rehtori Ville Ylikahrin mukaan nopean reagoinnin mahdollisti se, että opisto on osa Helsingin kaupungin toimialaa. Siksi opetusta voitiin siirtää nopeasti kaupungin verkkoon, jossa oli valmiina etäopetusta varten tarvittavat palvelut.
– Lähdemme kuitenkin siitä, että perinteinen lähiopetus on tulevaisuudessakin toimintamme perusta. Se on meidän tehtävämme paikallisena opistona, Ylikahri sanoo.
Ylikahrin johtama opisto on selvinnyt koronan vaikutuksista toistaiseksi valtion koronatuen avulla, mutta hän on silti huolissaan koronan vaikutuksista kuntien ja sitä kautta kansalaisopistojen talouteen.
– Nähtäväksi jää, joutuvatko kunnat tekemään lähivuosina suuriakin leikkauksia palveluihinsa, hän sanoo.
Lue lisää:
Kuopion kansalaisopiston kevään lähikursseilla koronarajoitusten takia enintään 20 osallistujaa kerrallaan
Mikkelin kansalaisopiston kurssit jäissä seuraavat kaksi viikkoa – lasten ja nuorten opetusta järjestetään
Etelä-Karjalan kansalaisopisto lykkää lukukauden alkua – Imatran työväenopistossa opiskellaan tammikuu etänä
Käännösvirhe sai kansalaisopiston ottamaan lukukauteen varaslähdön – aikuisten kurssit kokoontuivat pari viikkoa koronasuositusten vastaisesti