Pohjois-Pohjanmaan nykyisiä koronarajoituksia suositellaan jatkettavaksi 28. helmikuuta saakka. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi näin tiistaisessa kokouksessaan.

Kukin alueen kunta päättää tahollaan, jatkuvatko rajoitukset niiden alueella.

Esimerkiksi Oulussa viranhaltijat kokoontuvat keskiviikkona päättämään siitä, tuleeko kaupunkiin koronatilanteeseen liittyviä rajoituksia vielä ensi maanantain jälkeenkin. Nykyiset Oulun kaupungin asettamat rajoitukset ovat voimassa 1. helmikuuta saakka.

Alueellinen koordinaatioryhmä on myös huolissaan siitä, ettei monilla työpaikoilla enää noudateta tällä hetkellä voimassa olevia koronasuosituksia. Tämä näkyy nousseina tartuntamäärinä esimerkiksi rakennustyömailla ja pienyrityksissä. Esimerkiksi Ouluhallin rakennustyömaalla on viimeisen viikon aikana havaittu tartuntarypäs.

Koordinaatiotyöryhmä painottaa suositusten noudattamisen tärkeyttä, jottei maakunnassa jouduttaisi palaamaan epidemian kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen.

Myös koronatesteihin on hakeuduttu viime aikoina aiempaa vähemmän.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.