Viime viikolla koronatestejä tehtiin Soiten alueella vähän yli 1 100 kappaletta. Vuodenvaihteen jälkeen testimäärissä oli notkahdus, kun testejä otettiin vuoden ensimmäisellä viikolla 900 kappaletta.
Infektioylilääkäri Marko Rahkosen mukaan testeissä tulisi käydä vieläkin herkemmin, heti oireiden alettua.
– Välillä oireita on saattanut olla useamman päivän ajan ennen kuin testiin tullaan. Ohjeiden mukaan testiin pitäisi kuitenkin tulla heti oireiden alkaessa, että me saisimme tartuntaketjuja kiinni mahdollisimman nopeasti.
Nopeus korostuu Rahkosen mukaan erityisesti uusien virusmuunnosten kohdalla, jotka ovat herkempiä tarttumaan.
– Mitä nopeammin saamme mahdolliset positiiviset testitulokset tietoon, sitä nopeampaa päästään katkomaan tartuntaketjuja. Siksi toivoisin, että kynnys testiin hakeutumiseen pidetään hyvin matalana. Mieluummin lähdetään testiin liian herkästi kuin odotetaan liian kauan.
Arkeen paluu näkyy tautitapauksissa
Koronatilanne pysyi Soiten alueella rauhallisena joulukuun ajan, mutta vuoden alusta tapauksia on tullut lisää.
Tartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana todettu kymmenen, ja tartuntojen ilmaantuvuusluku 100 000 henkeä kohti on nyt 12,8. Myös mahdollisia joukkoaltistuksia on ollut useampia: 15.1. Pohjolan Matkan bussimatkalla reitillä Kannus-Kokkola-Kannus, 16.1. Kokkolan Intiaanikylän Lidl-myymälässä sekä 18.1. Kaustisen raveissa.
Rahkonen ei pidä muuttunutta tautitilannetta yllätyksenä, vaan siihen vaikuttavat sekä naapurialueiden koronatapaukset että lomakauden päättyminen. Lisäksi pitkään jatkunut poikkeustilanne voi näkyä myös siinä, että koronaohjeistus unohtuu välillä.
– Jos on oireita, ei pitäisi lähteä liikkeelle, ei töihin, ei kouluun ei mihinkään kodin ulkopuolelle vaan pikemminkin sinne testiasemalle suunnata se kulkunsa, Rahkonen muistuttaa.
Myös turvavälit, maskinkäyttö ja hyvä käsihygienia on syytä pitää mielessä.
– Toisaalta tämä [mahdolliset joukkoaltistukset] ehkä myös omalta osaltaan kertoo sitä, että sitä tavallistakin elämää eletään korona-aikanakin. Tällaisia arkeen kuuluvia tilanteita, joissa altistumisia voi tapahtua, sattuu meidänkin alueella.
Täältä löydät lisää koronaa koskevia uutisia Keski-Pohjanmaalta.