Kainuun soten nyrkki arvioi tänään Kainuun koronatilannetta.

Tilanne on rauhoittunut Samoojan kuntoutuskodin ryvästymän jälkeen. Esimerkiksi viime viikolla positiivisten testien osuus oli 0,6 prosenttia. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari arvioi, että Kainuu on jälleen lähellä perustasoa ilmaantuvuuden ja positiivisten testien osuuden suhteen. Kainuu siirtyi perustasolta kiihtymisvaiheeseen 11. tammikuuta Samoojan kuntoutuskodin tartuntojen myötä.

Koukkari sanoo, että tällä hetkellä Kainuussa on karanteenin ulkopuolisia tartuntoja vähän, joka antaa positiivista signaalia tilanteen hallinnasta.

Maanantaina todettiin kaksi uutta koronatartuntaa karanteenissa olevilla Suomussalmella ja Kajaanissa.

Juttun lisätty 26.1. kello 9:38 toinen koronatartunta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.