Koronaepidemian kasvattama hoitovelka huolestuttaa Itä-Savon terveydenhuollossa.
Sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että loppuvuodesta kiireettömän hoidon aikoja ei välillä pystytty antamaan lainkaan vaan asiakkaita kehotettiin palaamaan asiaan keväällä.
Ennen koronaepidemiaa kiireettömään hoitoon, esimerkiksi kontrollikäynnille, saattoi päästä viikossa.
Sosterissa yritetään nyt vapauttaa lääkärityövoimaa kasvattamalla sairaanhoitajien ja fysioterapeuttien työpanosta kiireettömässä hoidossa.
Sosterin perusterveydenhuollon johtava lääkäri Veikko Karvanen uskoo, ettei normaaliin tilanteeseen päästä ennen ensi syksyä. Kevään resursseja syö muun muassa koronan muuntovirusten tuoma uusi uhka.
– Myös väestön rokottaminen tulee olemaan suuri ponnistus, kun kaikki pitää rokottaa kahteen kertaan. Rokotukset syövät resursseja koko kevään ja alkukesän, Karvanen sanoo.
Lääkärit ovat olleet valtakunnallisesti huolissaan siitä, että hoitamattomat sairaudet pahenevat, kun koronatilanteen hoitaminen vie liikaa terveydenhuollon resursseja tai potilaat jäävät kotiin koronatartunnan pelossa.