Rauman kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen on huolestunut Rauman huononevasta koronatilanteesta. Tartuntojen määrä on viime viikkoina kasvanut merkittävästi, joten kiihtymisvaiheeseen siirtymisen riski on erittäin suuri.

Tartuntoja ja joukkoaltistumisia ovat lisänneet muun muassa maskien käytöstä lipsuminen, turvavälien unohtaminen sekä työpaikkojen löystyneet kahvihuone- ja tapaamiskäytännöt, todetaan Rauman kaupungin ja Satakunnan sairaanhoitopiirin yhteisessä tiedotteessa..

– Jos kaikkia ohjeita ei noudateta ja koronatartuntojen määrä jatkaa nousuaan, ainoa mahdollisuutemme on rajoittaa entisestään kaupungin toimintoja ja palveluja, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen toteaa.

Raumalaisten toivotaan lomailevan kotiseudullaan

Lähes kaikkien tartuntojen lähteet on vielä pystytty selvittämään. Kotimaisten tartuntojen määrä on kuitenkin lisääntynyt selvästi. Lisäksi huolta herättää koronaviruksen herkästi tarttuvien muuntovirusten mahdollinen leviäminen.

– Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että mikäli kaikkia varotoimia ei noudateta, joudutaan uudelleen takaisin kiihtymisvaiheeseen, sanoo Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

Satakunnassa on voimassa vahva maskisuositus, jonka mukaan yli 12-vuotiaiden tulee käyttää maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa turvavälien noudattamisen lisäksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan turvaetäisyyden tulee olla yli kaksi metriä.

– Talvilomakauden lähestyessä kaupungin johto toivoo raumalaisten pysyvän lomillaankin vain Rauman ja Satakunnan alueilla, Johanna Luukkonen sanoo.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta Satakunnassa tästä linkistä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta