Porissa vanhusten palvelutalo Ruskalinnassa 12 vanhusta on altistunut koronavirukselle, kertoo Porin perusturvan terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto.

Virus todettiin työntekijällä sunnuntaina. Hän on altistanut potilaiden lisäksi kuusi muuta henkilökunnan jäsentä. Vanhusten kanssa työskennellessään työntekijä on käyttänyt maskia.

Lisäksi neljä asunnotonta on altistunut koronalle viikonloppuna. Altistaja on ulkomailta saapunut, ei-porilainen henkilö, joka oli tullut Poriin sunnuntaina. Asunnottomat on sijoitettu karanteeniin Harjavallan sairaalaan.

Koronatestaus on vähentynyt Satakunnassa alkuvuonna, koska testeihin on hakeutunut vähemmän ihmisiä kuin loppuvuonna. Tammikuussa testejä on tehty päivittäin satakunta, kun joulukuussa testimäärä oli 1,5–2-kertainen. Myös koronaneuvontapuhelimen soittomäärät ovat vähentyneet.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta Satakunnassa tästä linkistä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta