Pieniä lapsia ei välttämättä tarvitse viedä enää koronavirustestiin Rovaniemellä. Rovaniemen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmä on maanantaina päättänyt lieventää lasten testausohjetta. Jos alle kouluikäinen sairastuu flunssaan, johon ei liity kontakteja koronaepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille, lapsen oireita voi seurata kotona pari päivää ilman testausta.

–Jos oireet seurannassa kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan varhaiskasvatukseen voi palata vähintään yhden oireettoman päivän jälkeen. Lieväoireinen lapsi voi palata päiväkotiin, jos hän on käynyt koronatestissä ja tulos on negatiivinen. Päiväkoti ei kuitenkaan voi vaatia koronatestistä todistusta perheeltä, kaupunki toteaa tiedotteessaan.

Alle kouluikäisiä ei tarvitse testata myöskään siinä tapauksessa, jos samassa perheessä lapset ja aikuiset ovat sairastuneet samaan aikaan ja aikuisen testitulos on negatiivinen. Jos vain alle kouluikäisillä lapsilla on oireita, riittää, että yksi lapsi testataan. Tämä koskee tilanteita, joissa perheellä ei ole ollut kontakteja kiihtymis- tai leviämisvaiheessa oleville alueille. Oireisten koululaisten ja aikuisten pitäisi kuitenkin aina mennä testiin, vaikka perheen alle 7-vuotiaan lapsen testitulos olisi negatiivinen.

Ei reissuja pahemmille tautialueille

Johtoryhmä päätti jatkaa suositusta matkailun välttämisestä kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille helmikuun loppuun saakka. Lapin sairaanhoitopiirin rajojen ylittäviä harrasteturnauksia ja muita tapahtumia ei suositella järjestettäväksi 21. helmikuuta saakka.

Johtoryhmä jatkoi oppilaitoksia koskevaa maskisuositusta helmikuun loppuun saakka. Suositus koskee korkeakouluja ja toisen asteen oppilaitoksia eli lukioita ja ammattioppilaitoksia.

Häiriötilanteen johtoryhmä linjasi myös, että mikäli epidemiatilanne kiristyy Rovaniemellä, koronavirusepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheissa koulutyössä ja koulumatkoilla käytetään maskia 6. luokasta ylöspäin, kun samassa kiinteistössä tai pihapiirissä on luokka-asteet 1–9. Erillisessä alakoulussa 6.-luokkaisten ei tarvitse käyttää maskia, erillisessä yläkoulussa vastaavasti maskia suositellaan kaikille. Taustalla on THL:n tekemä päivitys maskisuositukseen.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.