Essoten alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät sunnuntaina Mikkelissä todettuihin tartuntoihin.

Tartuntojen johdosta noin sata henkilöä on asetettu karanteeniin.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertootiedotteessa, että altistuneiden määrä on suuri ja voi olla, että lisää tartuntatapauksia ilmaantuu.

– On hyvin tärkeää, että kaikki pienioireisetkin hakeutuvat nyt testiin. Myös lasten ja nuorten testaaminen lievissäkin flunssaoireissa on hyvin tärkeää tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi, muistuttaa Seppälä.