Turussa asuva Emma Lind ja naantalilainen Kaisa Pönkä tulevat vuorotellen sovituskopista esiin upea hääpuku yllään.
He ovat varanneet ajan turkulaiseen hääpukuliikkeeseen. Emma Lindin häät ovat näillä näkymin jo toukokuun lopussa, ja hänen uskonsa on vahva, että juhlat onnistuvat.
– Häihimme tulee 70 henkeä, mutta voimme siirtää häitä tarvittaessa. Haluamme, että häissämme on perhe ja ystävät mukana, kertoo Lind.
Toiveikas syyskuisten häidensä onnistumisesta on myös Kaisa Pönkä.
– Kiva pitää isot bileet pitkästä aikaa. Pääsee näkemään sukulaisia ja ystäviä. Häämme ovat Naantalissa ja niihin tulee noin sata vierasta, kertoo Pönkä.
Hääpukuja myyty koronasta huolimatta
Turkulaisessa Fiancée-hääpukuliikkeessä on riittänyt asiakkaita koko viime vuoden ajan. Vain keväällä kahden viikon ajan oli vähän hiljaisempaa.
Yrittäjä Tiina Grön kertoo, että häitä on silti siirretty. Hänen asiakkaistaan noin 60:n häät siirtyivät vuodelta 2020 vuoteen 2021. Jotkut parit vihittiin läheisten kesken viime vuonna, ja he juhlivat häitään isolla joukolla vasta tänä vuonna.
– Olemme positiivisella mielellä, että tänä kesänä häät saadaan järjestettyä. Jopa toukokuun morsiamet uskovat häiden onnistumiseen.
Yleensä hääpuvut varataan hyvissä ajoin ennakkoon. Nopeatkin tilaukset ovat yhä mahdollisia.
Korona ei ole tuottanut katkoksia toimituksiin, mutta valmistajat lähettävät puvut järjestyksessä eli nopeimmin pukunsa tarvitsevat ovat etulyöntiasemassa.
Niin ikään Turun keskustassa toimivassa Sydänkäpy-liikkeessä on myös ollut vilkasta, varsinkin lauantaisin.
Yrittäjä Pirjo Koskinen kertoo, että pukuja on niin paljon, että osa morsiamista on vienyt pukunsa kotiin säilytykseen odottamaan häitä.
– Onneksi morsiamet uskaltavat tulla sovituksiin. Aikoja varataan aiempaa lyhyemmällä varoitusajalla, kertoo Koskinen.
Epävarmuuttakin on ilmassa
Vaikka pukuja sovitetaan ja aikoja varataan pukuliikkeisiin, ilmassa on epävarmuutta koronatilanteesta.
Yrittäjä Tiina Grön sanoo, että häitä siirretään edelleen.
– Muutamia häitä on siirretty kesän lopulle, loppusyksyyn tai ensi talven puolelle vuodenvaihteeseen. Tällä hetkellä ollaan odottavalla kannalla ja katsotaan, mitä tästä tulee. Kesähäitä on vielä ihan normaalisti ja syyshäihin suhtaudutaan toiveikkaasti, kertoo Grön.
Seurakuntien varauskalenteri täyttyy tasaisesti
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on jo 166 vihkimisvarausta kesäkuukausille Turun kirkkoihin. Avioliiton siunaukselle on ajan varannut 41 paria.
Kesä–syyskuun välisellä aikajaksolla suosituin vihkikirkko on Mikaelinkirkko, toiseksi tulee Tuomiokirkko ja kolmanneksi suosituin vihkikirkko on Maarian kirkko.
Toimistosihteeri Johanna Gunell varauspalvelusta kertoo, että kesän 2021 suosituimmat vihkipäivät ovat lauantait 12. kesäkuuta, 3. heinäkuuta, 24. heinäkuuta, 7. elokuuta ja 21. elokuuta.
– Lähes päivittäin vihkivarauksia peruutetaan ja siirretään. Useimmat vihkimiset on nimenomaan siirretty koronan vuoksi kuin peruutettu kokonaan. Erityisesti henkilörajoitukset mietityttävät monia vihkipareja. Tällä hetkellä voimassa oleva 10 hengen rajoitus on haastava vihkipareille, pohtii Gunell.
Vuodesta 2020 odotettiin vilkasta häävuotta. Jo hyvissä ajoin suosituimmat päivät oli varattu täyteen. Vuosiluvusta sai mukavia numerosarjoja sormuksiin ja vihkitodistuksiin.
Lopulta vihkimisiä oli Gunellin mukaan yllättävän paljon eli 337, kun lukua verrataan vuoteen 2019. Silloin avioliittoon vihkimisiä oli 308.
Kivat päivämäärät näkyivät lopulta myös tilastoissa. 22.2.2020 vihkimisiä oli yhdeksän. 8.8.2020 niitä oli 24. 10.10.2020 vihittiin 21 paria, ja 12.12.2020 tilastoista löytyy kolme vihkimistä.
Juhlatiloja varataan jo vuodelle 2022
Noin kymmentä juhlatilaa Turun seudulla välittävä Herkkupisteen yrittäjä Pauliina Aalto kertoo, että varauksia juhlatiloihin tehdään jo kesälle 2022. Suuria häitä ja juhlia on tulossa.
– Patoutunutta juhlimistarvetta on ilmassa. Yleensä meillä on noin 60 häätilaisuutta kesän aikana. Viime kesänä niitä oli lopulta viidestä kahdeksaan. Jotkut parit joutuivat siirtämään häitään kolmeen kertaan. Oli yksi pari, joka ei lopulta viettänyt häitään lainkaan, ehkä he menivät maistraattiin.
Hääparit ovat Aallon mukaan hieman arkoja tällä hetkellä. He eivät uskalla suunnitella juhliaan entiseen tapaan.
– Niistä ei ilakoida tai niitä ei järjestetä sellaisella jännityksellä kuin tavallisesti. On vaikea tietää, mitä tämä kevät ja tuleva kesä tuovat tullessaan.
Suuria häitä järjestetään yhä edelleen. Vuodelle 2022 on tulossa jopa sadan tai sadankahdenkymmenen hengen häitä.
– Ihmisillä on ikävä juhlia. He haluavat kuunnella livemusiikkia. Hääparien lisäksi koko tapahtumateollisuus on joutunut koville, pohtii Aalto.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 31.1.2021 kello 23:een asti.
Lue myös:
Kaverukset Hanna, 29, ja Sonja, 27, suunnittelevat häitään virtuaalimessujen avulla ja saivat miehensäkin innostumaan – nettimessut voivat olla myös menestys